Suomen sisäinen ja ulkoinen turvallisuus ovat Tuomo Suihkoselle (kesk.) tärkeimpiä vaaliteemoja.
1. Mikä on suosikkipaikkasi kotikunnassasi ja miksi?
City-voimailusali, koska harrastan painonnostoa ja Citysalilla rentoudun urheilun ja kavereideni parissa, että jaksan tehdä vastuutehtäviäni.
2. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi ja mistä vielä haaveilet?
Joskus pienenä ajattelin, että minusta tulee olympiavoittaja juoksussa. Silloin ihailin Sebastian Coeta ja vähän myöhemmin Lasse Vireniä ja Pekka Vasalaa. Nyt haaveeni on päästä kansanedustajaksi vaikuttamaan ja turvaamaan yhteistyössä muiden päättäjien ja sidosryhmien kanssa tulevaisuuden kestävää Suomea.
3. Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla.
Vastuullinen, yhteistyökykyinen, mukaansatempaava
4. Kerro jotain, mitä muut eivät vielä sinusta tiedä.
Olen lapsuudessani kerännyt kaksi kansiota täyteen postimerkkejä.
5. Mikä on tärkein vaaliteemasi ja miksi juuri tämä?
Turvallinen Suomi sekä ulkoisen turvallisuuden, maanpuolustuksen että sisäisen turvallisuuden osalta. Sisäisen turvallisuuden osalta painotan koulutuksen merkitystä inhimillisen pääoman luomisessa. Siten parannamme kansantalouden tuottavuutta ja tehokkuutta. Ikääntyvä Suomi tarvitsee osaamista ja työtä, joiden toteutumista tukee hyvin hoidettu työ- ja opiskeluperäinen maahanmuutto.