Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Auto pylvästä viistäen ojaan – hälytys lähti pelastuslaitokselle automaattisesti

Vanhalla Lahdentiellä tapahtui perjantaina puoli kolmen aikaan aamuyöllä ulosajo.

Järvenpäästä päin tulleen auton kuljettaja menetti jostain syystä auton hallinnan, jolloin auto ajautui ojaan ja törmäsi matkalla myös valaisinpylvääseen.

Osuma pylvääseen oli sen verran voimakas, että auton oma järjestelmä lähetti hälytyksen pelastuslaitokselle. Auto löytyi noin kilometri siitä paikasta, jonka Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sai tietoonsa.

Autossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa, mutta kaikki selvisivät ilman loukkaantumisia.

Auto ei kärsinyt kovin suuria vaurioita kyljen viistäessä pylvääseen, mutta autolla ei voinut kuitenkaan enää jatkaa ajoa.