Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ehdolla eduskuntaan | "Haaveilen pääseväni auttamaan ihmisiä laajemmin kuin vain vastaanotolla tai osastolla"

Lääkäri Valtteri Kontiola (VKK) ei tykkää yhtään smetanasta.

Mikä on suosikkipaikkasi kotikunnassasi ja miksi?

– Olen muuttanut Keravalle 2019. Lempipaikakseni on muodostunut Viron koulun leikkipuisto. Siellä vietän aikaa lasten kanssa ja käyn välillä illalla siellä reenailemassa kehonpainolla.

2. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi ja mistä vielä haaveilet?

– Lapsuudessani haaveilin lääkärin ammatista jo melko pienenä. Kaikki suunnitelmani koulujen suhteen ja etenkin lukiossa kurssien valinnassa johtivat tähän. Haaveilen siitä, että pääsisi auttamaan ihmisiä vielä laajemmassa skaalassa kuin pelkästään vastaanotolla tai osastolla.

3. Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla.

– Periksiantamaton, Iloinen ja itsepäinen

4. Kerro jotain, mitä muut eivät vielä sinusta tiedä.

– En tykkää smetanasta yhtään, vaikka siitä ehkä ”pitäisi” tykätä.

5. Mikä on tärkein vaaliteemasi ja miksi juuri tämä?

– Suomen itsenäisyyden palauttaminen ja perustuslain ensimmäisten sanojen soveltaminen, koska nyt ne ovat molemmat olleet vaarassa jo vuosikymmeniä. Vaikuttanee nyt jo liian myöhäiseltäkin, mutta pakko se on yrittää.

Keski-Uusimaa esittelee sarjassa järvenpääläisiä, keravalaisia ja tuusulalaisia eduskuntavaaliehdokkaita.