Järvenpäässä alkaa jälleen ensi viikolla Värinää-festivaalit, jotka tuovat monipuolisesti erilaista kulttuuritarjontaa kaupunkiin.
Festareilla juhlistetaan nyt 20 juhlavuotta.
Värinää ry:n puheenjohtaja Erja Unkari kuvaa festivaalien käsiohjelmassa, kuinka reilut kaksi vuosikymmentä sitten pieni joukko ystäviä ryhtyi miettimään, että voisi olla hauska tehdä yhdessä ”joku juttu missä on musaa ja kuvia”.
– Idealle haettiin apurahaa, mutta sitä ei saatu. Sama porukka kokoontui uudelleen miettimään ”mitä voitais tehdä ilman rahaa”. Ja niin syntyi VÄRINÄÄ – festivaali, jollaista ei oikeastaan voisi olla olemassa, Unkari kertaa.
Vuonna 2003 järjestäjillä oli Värinää-viikon aikana viisi tapahtumaa ja yksi näyttely.
– Järvenpään kulttuuritoimi ja silloinen kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen lähtivät heti tukemaan toimintaa antamalla meille kulut kattavan apurahan ja salit veloituksetta. Tämä käytäntö vakiintui, ja vuonna 2014 VÄRINÄÄ-festivaali oli laajentunut jo kolmeviikkoiseksi.
– Kun kuluvan kevään viimeinen Iltamalaulu kajahtaa, on tapahtumia järjestetty 175 ja näyttelyitä 20, ja esiintyjiä on yhteensä ollut muutama tuhat, Unkari kertoo.
Festivaalin taustalla on edelleen monia samoja ihmisiä, jotka ovat olleet mukana alusta asti. Osalla jopa lapset ovat liittyneet järjestelyporukkaan.
– Juhlavuoden ohjelmassa on kaikkea mistä VÄRINÄÄ koostuu: yhdessä rakennettuja ja mietittyjä kokonaisuuksia sekä elämyksiä, joita haluamme jakaa. Nuoret tähdet loistavat Shedissä, kantele ja kitarat soivat Juhani Aho -salissa, Ukraina-tukikonsertti kirkossa tarjoaa hetken toivon ja lohdun äärellä. Rantapolkua pohjoiseen -konsertissa kantaesitetään Lauri Toivion pianokvartetto ”Waterfront Northbound”, jonka idea pohjautuu Rantatien kulttuurihistoriaan. Kaksi vuosikymmentä värinää tulee täyteen Aistien Iltamien ja Jälkinäytöksen myötä, Unkari kuvailee.
Samalla hän kannustaa paikalle niin uusia kuin vanhoja Värinää-kävijöitä.