Tikkurilassa asuva Erkki Tapola, 76, ei säästele sanojaan, kun hän lataa ilmoille mielipiteensä heistä, jotka jäävät vaalipäivänä nukkumaan tai antavat uurnilla pelkän tyhjän äänen.
– Aikamoisia paskahousuja he ovat, kun eivät ota asioiden hoidosta vastuuta. Kun on sanonut vaaleissa mielipiteensä, sitten voi asioista myös purnata, Tapola jyrähtää.
Hän itse on äänestänyt joka ikinen kerta, vieläpä monella tavalla: vaalipäivänä, ennakkoon – ja yhden kerran jalkavamman vuoksi myös kotonaan.
Kokonaan uutta painoarvoa Vantaan Tikkurilassa asuvan Tapolan puheille tulee siitä, että hän on uurastanut äänestyspaikoilla vapaaehtoisena vaalivirkailijana aina vuodesta 1968 lähtien. Hänen pitkä uransa saattaa hyvinkin olla suomenmestaruustasoa.
– En ole ihan kaikissa vaaleissa mukana, mutta aika monissa kuitenkin, Tapola myhäilee.
Yleensä Tapolan on voinut tavata äänestyspaikoilla leimaamassa äänestäjien täyttämiä vaalilippuja. Ilman leimaa lippu olisi mitätön.
Politiikka kiinnosti Tapolaa jo pikkupoikana. Hänen kotinsa Helsingin Pakilassa ei ollut poliittisesti ajatellen erityisen aktiivinen, mutta jostain nuori Erkki sai kipinän yhteiskunnan asioiden seuraamiseen.
Ihan ensimmäiset vaalit, jotka hän muistaa, olivat vuoden 1954 eduskuntavaalit. Poliittinen ilmapiiri heijastui tuolloin jopa pihan poikien leikkeihin.
– Silloin me lapset järjestimme leikkivaaleja ja meillä oli jopa keksittyjä ehdokkaitakin. Yhden ehdokkaan nimi oli Iivari Sössöttäjä, mutta sitä en muista, tuliko hän valituksi mihinkään, Tapola naurahtaa.
Yhdeksänvuotias Tapola oli tarkkana myös silloin, kun Maalaisliiton Urho Kekkonen valittiin alkuvuodesta 1956 ensimmäiselle presidenttikaudelleen.
Ensimmäisen kerran Tapola pääsi seuraamaan vaaliperinnettä vain 21-vuotiaana, jolloin hänet valittiin Helsingin Haagassa paikallisen vaalilautakunnan sihteeriksi.
– Osa lautakunnan jäsenistä varmaan ihmetteli, että mitähän se noin nuori poika täällä tekee, Tapola naurahtaa.
Vuosi oli 1968, jolloin lokakuussa käytiin kunnallisvaalit. Tapola oli liittynyt Sdp:n jäseneksi vuonna 1965 ja nuori, innokas mies havaittiin ahkeraksi vaalivirkailijaksi.
Tuolloin Suomessa elettiin kiivaissa poliittisissa tunnelmissa. Vasemmisto oli juuri voittanut eduskuntavaalit ja maata johti Rafael Paasion enemmistöhallitus. Nuoret radikaalit vaativat uudistuksia muun muassa yliopistoissa, mutta elokuussa 1968 neuvostopanssarit miehittivät Tšekkoslovakian. Suotta ei vuotta 1968 kutsuta "hulluksi vuodeksi".
Muutamat vaalit ovat jääneet Tapolan mieleen erityisesti, esimerkiksi vuoden 1978 presidentinvaalit. Ne olivat viimeiset, joissa Kekkonen valittiin maan päämieheksi. UKK:n pitkä valtakausi oli päättymässä ja se loi leimansa myös vaaleihin.
– Kyllähän silloin oli aika vahvasti sellaista henkeä, että Kekkonen oli jo sairas mies ja hänen aikaansa oltiin jo kyllästyneitä. Sen huomasi varsinkin, kun vertasi tilannetta vuoden 1982 vaaleihin, kun Mauno Koivisto valittiin.
Koiviston valinta presidentiksi toi mukanaan varsinaisen kansanliikkeen ja lopulta hän oli muihin ehdokkaisiin verrattuna melko ylivoimainen.
Vuoden 1988 presidentinvaalit olivat erikoinen sekoitus suoraa kansanvaalia ja valitsijamiesvaaleja. Se oli ainoa kerta, jolloin vaalivirkailijat joutuivat käsittelemään kaksia vaalilippuja.
Äänestäminen on Tapolan mielestä ollut Suomessa kautta vuosikymmenten vakavahenkinen tapahtuma. Tilanne ei viime vuosinakaan ole juuri muuttunut.
– Suomalaiset pitävät äänestämistä arvossaan ja sen huomaa hyvin sieltä pöydän toiselta puolelta. Esivaltaa kunnioitetaan, eikä vaalipaikalle tulla humalassa saati tappelemaan. Ketään ei koskaan ole tarvinnut heittää ulos, Tapola tunnustaa.
Äänestäjien tavat piirtää ehdokkaan numero vaalilippuun vaihtelevat melkoisesti.
– Jotkut viipyvät kopissa vain kymmenen sekuntia, mutta toiset taas minuutinkin verran. Muutamilla ehdokkaan numero on jo selvänä mielessä, mutta sitten on taas heitä, jotka varmistavat sen vaalikopin seinästä, Tapola arvioi.
Suomessa 1970-luvun alussa alkanut mahdollisuus äänestää ennakkoon on näkynyt selvästi myös vaalipaikoilla.
– Varsinaisena vaalipäivänä äänestäjiä on nyt entistä vähemmän, mutta se ei haittaa mitään. Jos haluaa äänestää ennakkoon, sekin on hyvä homma. Pääasia, että äänestää, Tapola pohtii.
Vaikka vaalilautakunnat kootaan puolueiden asettamista vaalivirkailijoista, tämäkin on viime aikoina ollut muutoksen kynsissä.
– Entistä enemmän on ollut sitoutumattomia eli "sittiäisiä". Se tietenkin kertoo siitä, että ihmiset eivät ole enää niin sidoksissa puolueisiin.
Viime vuosikymmeninä Tapola on vaalipäivinä ollut äänestysalue 999:n lautakunnassa. Tällä kolmen ysin alueella äänestävät muun muassa he, joita ei ole merkitty väestötietojärjestelmään minkään kiinteistön kohdalle. He ovat siis Suomen rekistereissä vailla vakinaista asuntoa.
– Siellä on kaikkein hiljaisinta varsinaisena vaalipäivänä ja äänestysprosentti on perinteisesti ollut hyvin matala.
Vaalikoneiden käyttö ei saa Tapolalta juurikaan kannatusta.
– Ihmiset eivät nykyään itse vaivaudu ottamaan asioista selvää, vaan antavat jonkun koneen valita ihmisen, jota sitten äänestetään. Mitä se sellainen on?
Vaikka into äänestämiseen on Tapolalla ollut kova, ei hän silti ole koskaan ollut ehdokkaana mihinkään kunnalliseen tai valtiolliseen luottamustoimeen.
Jos hän olisi ehdokkaaksi ryhtynyt, vapaaehtoistyö vaalilautakunnassa olisi estynyt, sillä ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan tai -toimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.
– Tämä on ollut ihan hyvä valinta minulle. Nyt on sitten viimeinen kerta, kun olen vaalilippuja leimaamassa. Mutta oman ääneni annan näissäkin vaaleissa, Tapola myöntää.
Eduskuntavaalit 2. huhtikuuta. Ennakkoäänestys 22.–28. maaliskuuta.