Päiväkodin lakkauttamisen taustalla miljoonatappiot Järvenpäässä – "Tämä on ollut erittäin ikävä ja vaikea ratkaisu tehdä"
Järvenpääläisen STEP-päiväkodin lakkauttaminen heinäkuun loppuun mennessä on tyrmistyttänyt lasten vanhempia. Vuodesta 1997 asti toimineessa päiväkodissa on ollut varhaiskasvatuspaikka 56 lapselle ja työpaikka 11 henkilölle. Päiväkodista irtisanotaan kahdeksan. Kolme on lähtenyt jo aiemmin vapaaehtoisesti. Lisäksi Kirkkopalvelut irtisanoo seitsemän muuta henkilöä eri puolilta valtakunnallista organisaatiota, pääsääntöisesti johto- ja esihenkilötasolta. Lisäksi joitain vapautuneita virkoja jätetään täyttämättä eri puolilta organisaatiota.