Janne Peltonen (Sinimusta Liike) toivoo elinvoimaista kotimaata.
1. Mikä on suosikkipaikkasi kotikunnassasi ja miksi?
– Nukarinkosken nuotiopaikka. Hyvä paikka pienelle nopealle retkelle arjenkin keskellä. Koko perhe tykkää.
2. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi ja mistä vielä haaveilet?
– Rekkaa halusin päästä ajamaan jo hiekkalaatikolla ja sitähän sitten saikin ajaa ihan riittävästi Euroopan manteretta myöten. Nykyään ajaisin ennemmin vaikka ihan vain trukkia.
3. Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla.
– Ystävällinen, aatteellinen, konservatiivinen.
4. Kerro jotain, mitä muut eivät vielä sinusta tiedä.
– Olen jääkäri.
5. Mikä on tärkein vaaliteemasi ja miksi juuri tämä?
– Suomen kansan olemassaolon turvaaminen, sillä suomalaiset tarvitsevat tulevaisuudessakin itsenäisen sekä elinvoimaisen kotimaan.
Keski-Uusimaa esittelee sarjassa järvenpääläisiä, keravalaisia ja tuusulalaisia eduskuntavaaliehdokkaita.