Antti Heikkilä (kesk.) haluaisi päästä mukaan lainsäädäntötyöhön.
1. Mikä on suosikkipaikkasi kotikunnassasi ja miksi?
– Tuusulanjärvi ja sen ympäristön taiteilijahuvilat. Historia, tarinat, upeat rakennukset taideteoksineen sekä vuodenaikojen mukaan vaihteleva hieno kulttuurimaisema on kokonaisuus, joka puhuttelee aina uudestaan.
2. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi ja mistä vielä haaveilet?
– Jo pienenä poikana ajattelin, että opiskelen arkkitehdiksi. Nyt kun olen jo muutaman vuosikymmenen ajan luonut uutta suunnittelemalla ja rakennuttamalla eri kokoisia rakennuskokonaisuuksia ja toisaalta kokemusta on tullut myös yrittämisestä ja poliittisesta päätöksenteosta, kiinnostukseni on kohdistunut yhä enemmän yhteiskuntamme rakenteisiin, toimivuuteen ja siihen, millaiseksi maamme on kehittymässä. Myös omien lasten tulevaisuus on paljon mielessä. Siksi olisin erittäin motivoitunut olemaan mukana lainsäädäntötyössä eduskunnassa.
3. Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla.
– Päämäärätietoinen ja vastuullinen, mutta haluan olla myös nöyrä.
4. Kerro jotain, mitä muut eivät vielä sinusta tiedä.
– Olen säveltänyt paljon musiikkia eri kokoonpanoille ja kuoroille, mm. kaksi parin tunnin mittaista oratoriota.
5. Mikä on tärkein vaaliteemasi ja miksi juuri tämä?
– Meidän pitää ottaa nyt enemmän vastuuta tulevaisuudesta. Emme voi vaikeuttaa lastemme ja lastenlastemme tulevaisuutta elämällä nyt yli varojen tai toisaalta ympäristöä tuhoten. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus ja haluankin luoda päättäjänä uhkakuvien sijaan toiveikasta näköalaa. Esimerkiksi puhtaissa energiamuodoissa on valtava potentiaali ja voimme tehdä välttämättömyydestä hyveen sijoittumalla määrätietoisesti vihreän teknologian etujoukkoihin. Silloin ratkaisemme ympäristöön ja ilmastoon liittyviä ongelmia ja luomme samalla puhtaampaa ja oikeudenmukaisempaa vaurautta tänne Pohjolaan.