Toni Aittoniemi (pir.) haluaisi sote-alueille veronkanto-oikeuden.
1. Mikä on suosikkipaikkasi kotikunnassasi ja miksi?
– Kellokosken patojärvi talvisin. Jäätä pitkin kävely tai hiihtäminen kohti Keravanjärveä on rauhallista ja mainio tapa tehdä kotiseutua tutuksi.
2. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi ja mistä vielä haaveilet?
– Hävittäjälentäjä oli no. 1 ja biokemian tutkija no. 2. Ensimmäinen jäi kun aikuisiän kynnyksellä ymmärsin että en kykenisi tappamaan ilman merkittävää riskiä pysyvästä traumasta. Toisen suhteen yliopistossa huomasin olevani kiinnostuneempi käyttäytymistieteistä. Edelleen haaveilen tohtorin tutkinnosta.
3. Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla.
– Avoin, pohdiskeleva, johdonmukainen.
4. Kerro jotain, mitä muut eivät vielä sinusta tiedä.
– Merirosvotarinat ovat oikeasti innoittaneet minua uskomaan piraattipuolueeseen.
5. Mikä on tärkein vaaliteemasi ja miksi juuri tämä?
– Veronkanto-oikeus sote-alueille. Ilman mahdollisuutta oman budjettinsa suunnitteluun pitkällä kantamalla, hoitajien työoloja ja palkkausta ei ole mahdollista ratkaista. Suora riippuvaisuus valtion politiikan tuulahduksista saattaa jopa johtaa korruptioon tai vähintään kabinettisuhmurointiin hyvinvointipalvelujen tuottamisen saralla. Toimivat hyvinvointipalvelut ovat koko maamme menestyksen selkäranka.
Keski-Uusimaa esittelee sarjassa järvenpääläisiä, keravalaisia ja tuusulalaisia eduskuntavaaliehdokkaita.