Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keinukallion liikuntahallille myönnettiin miljoonan valtionavustus – myös Tuusulan Tenniskeskus sai avustusta

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on myöntänyt valtionavustuksia liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen. Avustusta sai kaikkiaan 27 hanketta.

Yksi näistä hankkeista on Kerava-Sipoon liikuntahallit.

Nyt myönnetyillä liikuntapaikkarakentamisen avustuksilla edistetään kansalaisten hyvinvointia. Kerava-Sipoo liikuntahallit hankkeelle on myönnetty valtionavustusta 1 000 000 euroa.

Ministeri Honkonen toteaa opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa, että avustusten tavoitteena on erityisesti avustaa laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista ja peruskorjaamista sekä niihin liittyvää varustamista.

Näillä toimilla voidaan tehokkaasti vaikuttaa suomalaisten liikkumistottumuksiin.

Myös Tuusulan Tenniskeskus sai avustusta liikuntapaikkarakentamiseen. Tuusulan Urheilukeskuksen monitoimihalli sai avustusta 750 000 euroa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella avustusta sai kaikkiaan seitsemän eri kohdetta.