Henkilöautolla liikkunut kuljettaja menetti autonsa hallinnan Lahden moottoritiellä maanantaina sillä seurauksella, että auto suistui kaiteen kautta penkkaan. Onnettomuus sattui Lahdenväylän etelään menevillä kaistoilla Järvenpään pohjoisen liittymän ja Tuuliruusun välillä Mäntsälässä kello 17.25.
Päivystävän paloesimiehen mukaan kuljettaja ei loukannut itseään tilanteessa, mutta auto vaurioitui ajokelvottomaan kuntoon ja jäi onnettomuuspaikalle odottamaan hinausta. Moottoritien molemmat etelään päin menevät ajokaistat olivat onnettomuuden jälkeen hetken ajan suljettuina, kun autoa siirrettiin sopivaan paikkaan.
Päivän mittaan satanut lumi on heikentänyt ajo-olosuhteita moottoritiellä.
– Kyllä sen huomasi, että moni ajelee tälläkin kelillä moottoritiellä tarpeettoman kovilla nopeuksilla. Toki moottoritiellä saakin ajaa kovaa, mutta tilannenopeus pitäisi silti sovittaa olosuhteisiin sopivaksi, päivystävä paloesimies kertoi.