Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kauppahinta 5 749 500 euroa: Tuusula teki kaikkien aikojen suurimman yritystonttikauppansa – tänne jättimäinen logistiikkakeskus nousee

Tuusulan kunta on tehnyt kaikkien aikojen suurimman yritystonttikauppansa.

Kunta myy Rykmentinportin alueella sijaitsevan kahdesta määräalasta muodostettavan tontin, jonka koko on 76 660 neliömetriä, eli lähes kahdeksan hehtaaria. Kauppahinta on 5 749 500 euroa.

Rakennusoikeutta tontilla on 38 330 kerros-m2. Kauppakirja tontista allekirjoitettiin tiistaina.

Tontille sijoittuu Tuusulan alueella toimintansa kaupan myötä aloittava logistiikka-alan yritys Alfaroc Logistics, joka on Suomen suurimpia sisälogistiikan ja varastoinnin ulkoistamispalveluyrityksiä. Yrityksellä on entuudestaan toimintaa muun muassa Järvenpäässä.

Tontille rakennetaan 38 000 neliömetrin logistiikkakeskus, jonka suunnittelee ja toteuttaa KVR-urakoitsijana Superion Oy. Hankkeen rakennuttaja on tontin ostaja Logicenters. Kiinteistö lämpenee maalämmöllä, ja sen katolle asennetaan aurinkopaneelit. Kohteelle haetaan BREEAM-ympäristösertifikaattia parhaasta luokasta, sillä kiinteistö on alusta asti suunniteltu kunnan tiedotteen mukaan mahdollisimman ympäristöystävälliseksi.

Suunnitelmien mukaan kokonaisuus valmistuu syksyllä 2024. Tiloissa työskentelee niiden valmistuttua 100–150 henkilöä, mikä tekee yrityksestä yhden suurimmista logistiikka-alan työnantajista Tuusulassa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että Alfaroc valitsi Tuusulan hankkeensa sijaintipaikaksi. Se kertoo Tuusulan vetovoimasta, jonka taustalla ovat hyvät liikenneyhteydet ja monet muut vahvuudet, toteaa Tuusulan pormestari Kalle Ikkelä tiedotteessa.

– Hienoa saada Tuusulaan sisälogistiikan huippuyritys, joka tarjoaa paljon uusia työpaikkoja logistiikan ammattilaisille. Tämä on merkittävä vahvistus Tuusulan elinvoimaan. Pitkät neuvottelut on nyt saatu myönteiseen päätökseen ja Rykmentinportin ensimmäinen vaihe on kutakuinkin loppuunmyyty, sanoo Tuusulan elinvoimajohtaja Kristiina Salo.

– Kysyntä etenkin ympäristöystävällisille logistiikka- ja varastointipalveluille on kasvanut voimakkaasti. Olemme jo pitkään etsineet mahdollisuutta laajentua pääkaupunkiseudulle, ja nyt Tuusulasta löytyi sopivan kokoinen tontti erinomaisten kulkuyhteyksien päästä, kertoo Alfaroc Logisticsin toimitusjohtaja Tiia Bister.

Rykmentinportti on Tuusulan uusin työpaikka-alue Tuusulan itäväylän varressa. Alueen ensimmäisessä vaiheessa luovutetuille tonteille sijoittuu rakennus- ja logistiikka-alan yrityksiä. Kunnallistekniikan rakentumisen myötä alueen kehitys jatkuu itäväylän ja Keravan välillä, jonne on jo kaavoitettu uusia teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueita.