Järvenpään kaupunki selvittää yhteistyössä Mestaritoiminnan kanssa, millä toimenpiteillä katsomon näkemäaluetta saataisiin kasvatettua niin, että se ei heikennä liikaa kyseisen tilan muuta käyttöä.
Asiaa työstetään yhteistyössä ilta- ja viikonloppukäyttäjien kanssa huhtikuun aikana, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Järvenpäähän on valmistumassa uusi yhteiskoulu. Rakennus on suunniteltu ensisijaisesti kouluksi, mutta myös palvelemaan ilta- ja viikonloppukäytössä kuntalaisia sekä urheiluseuroja.
Kustannussäästösyistä liikuntasali aputiloineen on vuonna 2020 päätetty toteuttaa alkuperäistä suunnittelulaajuutta pienempänä sekä karsitulla laatutasolla.
Liikuntasalin katsomo päätettiin sijoittaa toiseen kerrokseen ja sen alle on sijoitettu huonetiloja, kuten liikunnan puku- ja varastotiloja. Katsomotila toimii koulun ja muiden käyttäjien monitoimitilana silloin, kun teleskooppikatsomo on kasassa.
Mikäli samankokoinen katsomo sijaitsisi ensimmäisen kerroksessa liikuntasalin lattiatasossa, kasvattaisi se rakennuksen pinta-alaa noin 270-300 neliömetriä.
Suunnitteluvaiheessa keväällä 2022 katsomon suunnitelmasta oli todettavissa, että koripallokentän pelialueen lattian etureuna ei näy katsomossa istuville henkilöille. Kaupunki ja Mestaritoiminta pahoittelevat tiedotteessa sitä, että tämä ei ole selkeästi tullut esille käyttäjätapaamisissa.