Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Seiska: Nanna Karalahtea syytetään rikoksesta

Keravalaista hyvinvointiyrittäjää Nanna Karalahtea syytetään rikoksesta, uutisoi Seiska perjantaina.

Seiskan selvityksen mukaan asia on tullut vireille Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen viime tammikuussa. Jutun päänimikkeenä on väärennys, ja syytteessä on Karalahden lisäksi kaksi muuta vastaajaa.

Toistaiseksi on epäselvää, mistä rikoksesta tai rikoksista Nanna Karalahtea syytetään. Käräjäoikeudesta ei ole myöskään kerrottu, milloin syytteeseen johtaneet teot ovat tapahtuneet. Jutulle ei ole vielä määrätty käsittelypäivämäärää eli oikeudenkäyntiä.

Nanna Karalahti tunnetaan muun muassa Keravan Kalevassa toimivan Aito-liikuntapäiväkodin perustajana. Päiväkoti aloitti toimintansa elokuussa 2018. Lisäksi Nanna Karalahti pyöritti Soul Bowl Cafe -nimistä terveyskahvilaa, joka toimi reilut puoli vuotta kauppakeskus Karusellissa vuonna 2019.

Seiska myös tavoitti Nanna Karalahden kommentoimaan rikossyytettä.

– Asia liittyy päiväkotimme alkuaikaan, ja yhden työntekijän työsuhteen päättämiseen. Enempää en pysty keskeneräisyyden vuoksi kommentoimaan. Kiistämme syytteet ja päiväkodin toimintaan tämä ei ole vaikuttanut millään tavalla, hän kertoi toisessa uutisessa.

Rikoslain mukaan väärennykseen syyllistyy se, joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi harhauttavana todisteena taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena.

Nanna Karalahti on entisen jääkiekkoilijan Jere Karalahden puoliso. He menivät naimisiin vuonna 2015.