Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Peräänajo haittasi liikennettä Lahdenväylällä keskiviikkona aamupäivällä – liikennehaitta on nyt ohi

Ambulanssille ei ollut tehtävässä tarvetta, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan.

Henkilöautojen peräänajo risteysalueella Järvenpään pohjoisella liittymällä haittasi liikennettä noin tunnin ajan keskiviikkona aamupäivällä. Onnettomuus haittasi liikennettä tiellä 4 eli Lahdenväylällä pohjoiseen suuntaan.

Kumpaakin autoon tuli peräänajosta peltivaurioita.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan poliisi kävi onnettomuuspaikalla.

Henkilövahinkoja onnettomuudessa ei tullut ja ambulanssille ei ollut tehtävässä tarvetta. Kummassakin ajoneuvossa oli vain kuljettajat.

Liikennehaitta on nyt ohi, kerrotaan Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Ajoneuvot olivat ajokuntoisia ja ne siirrettiin pois onnettomuuspaikalta.