Päällystyskohteiden valinnassa painotetaan erityisesti kevyen liikenteen väyliä.
Keravan kaupunki aloittaa pian katujen korjaus- ja uudelleenpäällystystyöt, kertoo kaupunki tiedotteessaan.
Vuoden 2023 kohteiden valinnassa painotetaan erityisesti kevyen liikenteen väyliä. Kaupunki valitsi kunnostettavia kevytväyliä kuntalaisten tekemien ehdotusten perusteella.
Kunnostettavia kevytväyliä ovat Alikeravantie välillä Jokimiehentie–Ahjontien alikäytävä, Kurkelankatu välillä Äijöntie–Sieponpolku sekä Kannistonkatu välillä Kannistonkaarre–Mäyräkorventie. Kevytväylien lisäksi kaupunki kunnostaa Saviontien ajorataa välillä Kuusiaidankuja–Karhuntassuntie. Kohteiden kunnostus toteutetaan kesäkuussa viikkojen 23–25 aikana.
Kaupunki pyysi huhtikuussa toteutetussa kuntalaiskyselyssä Keravalla jalkaisin ja pyörällä liikkuvia ilmiantamaan heikkokuntoisia kevytväyliä. Kaupunki sai kyselyn kautta ehdotuksia kunnostettavista kohteista eri puolilla Keravaa.
Katujen kunnossapitopäällikkö Laura Piitulainen kiittää kuntalaisia saaduista ehdotuksista.
– Kunnostettaviksi valikoituivat ne kohteet, jotka arvioimme keskeisimmiksi. Ehdotuksista osa jouduttiin hylkäämään esimerkiksi sen vuoksi, että kohteet eivät sijaitse Keravan katualueella tai niiden kunnostustarve liittyy johonkin muuhun kuin katujen kunnossapidon omiin kohteisiin. Lisäksi joihinkin ehdotettuihin kohteisiin on lähivuosina suunnitteilla muutos- tai muita kaivuutöitä, minkä vuoksi niitä ei valittu tänä kesänä kunnostettaviksi, hän kertoo tiedotteessa.
Piitulainen kertoi Keski-Uusimaalle toukokuun alussa, että määrällisesti päällystyskohteita tulee olemaan melko vähän hintojen nousun sekä kunnossapitoon myönnetyn määrärahan vuoksi.
Teiden uudelleenpäällystyksiin on varattu Keravalla tälle vuodelle 150 000 euroa. Viime vuonna summa oli 200 000 euroa ja vielä vuonna 2021 päällystyksiin oli käytettävissä 400 000 euroa.
Kerava kunnostaa tiedotteen mukaan myös muita kohteita määrärahojen puitteissa loppukesästä 2023. Palautetta katujen kunnossapidosta tai kysymyksiä kesällä kunnostettavista kohteista voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen kuntateknisetpalvelut@kerava.fi.