Näköislehdessä tänään: Hotellihuoneenkin pitää nykyisin herättää tunteita

Tiede: Lääkitysturvallisuus on Suomessa pääosin hyvällä mallilla, mutta inhimillisen virheen mahdollisuus on aina olemassa. Toisinaan virheitä sattuu, läheltä piti -tilanteita paljon niitä enemmän. Potilas saa harvoin kokonaan väärät lääkkeet.

Matka: Jotta matkailija palaa hotellin asiakkaaksi, huoneen pitää herättää tunteita. Niinpä huoneissa pitää olla persoonallisuutta – ja ikkunasta avautuva maisemakin on osa sisustusta.

Ajassa: Yhä nuoremmat lapset osaavat pyöräillä. Tästä voi kiittää potkupyörätrendiä.

Ruoka: Modernisoitu Suomi-ruoka on nyt ”in” ja ”hottia”. Helsingissä ravintola Finnjävel tekee omia versioitaan esimerkiksi läskisoosista ja rössypotuista.

– Olemme saaneet muutamia yhteydenottoja ns. perinneputiikeilta. Osa on ollut innostuneita ja kannustavia ja osa taas vähän pahoittanut mieltään siitä että olemme menneet ”sörkkimään” perinteitä, kertoo keittiömestari Tommi Tuominen.

Lue liite tänään näköislehdestä.

Näköislehti kuuluu kaikkiin Keski-Uusimaan tilauksiin. Aktivoi lukuoikeutesi tästä.

Voit kokeilla Keski-Uusimaan verkkopalveluja kolmen kuukauden ajan hintaan 4 euroa / kuukausi. Kokeile kolme kuukautta!

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut