Koronapandemia lykkää kotimaisten urheilutapahtumien järjestämisen aikaisintaan loppukesään

Hakan pelaajat juhlivat syksyllä nousua miesten jalkapalloliigaan. Sarjan piti alun perin alkaa huhtikuussa. GLENN HÄGG / LEHTIKUVA

STT

Hallituksen keskiviikkoinen linjaus kieltää yli 500 ihmisen yleisötapahtumat Suomessa edelleen heinäkuun loppuun saakka ei jouduttanut kotimaisten jalkapallo- ja pesäpallosarjojen avausta. Lajien pääsarjoista niin jalkapalloliigan kuin Superpesiksenkin oli määrä ottaa uusi alku kesäkuussa, mutta tulevaisuus on epävarma.

Sekä miehille että naisille oli laadittu Superpesiksessä uusi otteluohjelma, jonka aloituspäivät olisivat 2. ja 3. kesäkuuta. Jalkapalloliigassa on puhuttu ympäripyöreämmin kesäkuusta, jolloin pääsarjan olisi määrä alkaa.

Alun perin jalkapalloliigan ja Superpesiksen piti päästä vauhtiin huhtikuussa. Kun koronavaara alkoi näyttää Suomessakin todelliselta, hallitus linjasi maaliskuussa rajoitukset joukkotapahtumien yleisömäärille ja palloilun pääsarjat jäivät lähtötelineisiin.

Jalkapalloliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa ei ota kauden alkuun jyrkästi kantaa ennen kuin tutustuu kunnolla hallituksen tiedonantoon.

– Se pitää käydä läpi ajatuksella. Pitää selvittää, mikä heinäkuun loppuun ulottuva joukkotapahtumien yleisökatto oikein on. Hallituksenhan pitäisi 3. toukokuuta tarkastella, mitä tapahtuu 13. toukokuuta saakka voimassa olevalle yli kymmenen hengen kokoontumisrajoitukselle, Marjamaa kertoi STT:lle.

Ilman yleisöä?

Keski-Euroopan suuret jalkapalloliigat ovat valmiita pelaamaan ilman yleisöäkin, kunhan kausi saadaan kunnialla päätökseen.

– Meidänkin on pohdittava kaikkia skenaarioita, jos on mahdollista aloittaa pelikausi vaikka sitten rajoituksilla. On seurattava, mitä THL ja aluehallintoviranomaiset sanovat. Ehkä tämä lähipäivinä selkiytyy, Marjamaa pohti.

Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta ei keskiviikkona kommentoinut hallituksen linjausta jatkaa yleisötapahtumia koskevia rajoituksia.

– Liittomme johtoryhmä kokoontuu torstaina. En kommentoi asiaa, koska Superpesis ei ole mikään yhden miehen show, Pitkäranta sanoi.

"Tilannne on vielä tällä ohjeistuksella ok"

Hallituksen keskiviikkoiset linjaukset koronaviruspandemian hillitsemiseksi siirtävät käytännössä yleisurheilun kotimaista kilpailukautta yhä syvemmälle kesään. Kun yli 500 hengen tilaisuuksia ei voi järjestää, kotimaisen gp-sarjan kilpailut täytyy lykätä elo-syyskuuhun.

Tuoreimmat viranomaisohjeet tuuppaavat loppukesään Jyväskylän ja Lahden gp-kisat. Jyväskylässä piti kilpailla 8. heinäkuuta ja Lahdessa 15. heinäkuuta.

Urheiluliiton toimitusjohtajan Harri Aallon mielestä Suomessa voidaan silti nähdä suhteellisen hyvä kilpailukausi, jos alkukesän tärkeimmät kilpailut kyetään järjestämään loppukesästä.

– Tilannne on vielä tällä ohjeistuksella ok. Vielä on mahdollisuus hyvään loppukauteen, Aalto sulatteli pääministeri Sanna Marinin (sd.) puhetta, jota hän oli seurannut televisiosta.

Alkukauden gp-kisoista Joensuu on peruttu kokonaan ja Espoon kilpailu on lykätty kesäkuun puolivälistä elokuun 5. päivään. Paavo Nurmen kisat on siirretty elokuun 11. päivään, mutta Pihtiputaan Keihäskarnevaalit on peruttu tältä vuodelta.

Myös Kuortaneen perinteiselle juhannustapahtumalle Kuortane Games -kisoille haetaan uutta ajankohtaa.

Kokonaan peruttuihin kisoihin kuuluu myös Porin Tähtikisat.

Pariisin EM-kisat varaa elokuun lopun

Urheiluliitto on seurannut koronavirustilannetta tarkasti. Kisajärjestäjien kanssa on pidetty palaverit viikoittain, viimeksi tiistaina.

Suunnittelua hankaloittaa epävarmuus Pariisin EM-kisojen kohtalosta. Kisat on tarkoitus järjestää 26.–30. elokuuta.

Päivät on varattu ja kotimaista ohjelmaa täytyy suunnitella EM-kisojen varalta, vaikka niin ison tapahtuman järjestäminen näyttää yhä epätodennäköisemmältä pandemian jatkuessa.

– Käymme kisajärjestäjien kanssa läpi tämän hetken tilanteen ehkä jo tällä viikolla, mutta viimeistään ensi viikon alussa, Aalto kertoi.

– Sekin täytyy ottaa huomioon, ettei kaikkia kesä-heinäkuun tapahtumia voi siirtää elo-syyskuuhun.

Loppukesän ohjelmassa ovat jo alun perin Turun Kalevan kisat elokuun puolivälissä sekä Ruotsi-ottelu ja SM-viestit syyskuussa.

Urheiluliitossa selvitetään myös sitä, voiko kesällä järjestää lapsille kilpailuja. Niissä yleisömäärät olisivat pienempiä.

– Mutta mitään riskejä ei oteta, Aalto korosti.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut