Tukholman maraton on vaarassa peruuntua

Tukholmassa piti juosta toukokuun lopussa, mutta maraton siirrettiin jo huhtikuussa juostavaksi 5. syyskuuta. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT

Tukholman maraton kuuluu niiden urheilukilpailuiden joukkoon, jotka joutuvat vielä jännittämään kohtaloaan. Ruotsi kertoi perjantaina kilpaurheilun sallimisesta 14. kesäkuuta alkaen, mutta rajoitukset ovat tiukat.

Tukholmassa piti juosta toukokuun lopussa, mutta maraton siirrettiin jo huhtikuussa juostavaksi 5. syyskuuta. Maratoniin odotetaan lähes 20 000 osallistujaa, joten sen järjestäminen nykyisten rajoitusten vallitessa olisi mahdotonta.

Yksi kohtalon hetkistä on edessä ensi viikolla, kun Ruotsin kansanterveyslaitos antaa uusia suosituksia kesäksi.

– Toivomme, että siellä määritellään se, mitä tarkoitetaan kesällä. Kestääkö se 15. elokuuta, 31. elokuuta vai 15. syyskuuta saakka? Se merkitsee paljon, Tukholman maratonin toimitusjohtaja Daniel Almgren kertoi.

– Haluamme ennen kaikkea pitkän aikavälin suunnitelman siitä, mitä sovelletaan kesällä ja mitä sovelletaan kesän päätyttyä, Almgren jatkoi.

"Tukholmassa voi olla silloin jo lunta"

Almgrenin mukaan kisajärjestäjien on tiedettävä viimeistään kesä-heinäkuun vaihteessa, mikä maratonin kohtalo on. Niskassa painavat esimerkiksi taloudelliset syyt.

Juoksijoiden lisäksi maraton kerää paikalle runsaasti muutakin väkeä muun muassa huoltojoukkoja ja katsojia. Näin suuren tapahtuman järjestäminen on normaalinakin aikana iso tehtävä suurkaupungissa, mutta erityisesti koronaviruksen aikana järjestelyt menisivät todella vaikeiksi.

Maraton puhuttelee vain marginaalista osaa ihmisistä eikä kohtuuttoman suuria alueita voi pyhittää juoksutapahtumalle. Kesäkuukausina ja vielä alkusyksystä Tukholmassa riittää vilskettä, mutta marraskuun tullessa maratonin järjestämisen kanssa ollaan jo myöhässä.

– Tukholmassa voi olla silloin jo lunta, Almgren muistutti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Entinen Alkon myymälärakennus 1950-luvulta muuttui asunnoiksi Keravalla – "Alkuperäisiä elementtejä säilytetty niin paljon kuin mahdollista"
  2. Metsänautti esittelee toimintaansa asuntomessuilla – tuusulalainen yritys järjestää majoituselämyksiä korkealle puuhun
  3. Kansainvälisen ketjun kanaravintola avautui Järvenpään keskustaan – Chitir Chicken toimii noin 10:ssä eri maassa: "Uusia paikkoja etsitään Suomesta koko ajan"
  4. Näköislehdessä tänään: Ronja Paani muutti maalle etsimään itseään – ensin yllätti talven pimeys, sitten koronaepidemia vei perimmäisten kysymysten äärelle
  5. Juholanmäen "uusi" pesäpallokenttä lyöjille terveysriski – KiPe06 nappasi Lammin Lujasta avausvoittonsa
  6. Tekstiviestit: Mihin hävisivät Hyrylän palvelut?
  7. Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet
  8. Tavaraviennin arvo laski toukokuussa 31 prosenttia
  9. Tulli on takavarikoinut kevään aikana ennätysmäärän nikotiinivalmisteita, varoittaa vaarasta – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  10. Maailman miljonäärit vaurastuivat reippaasti viime vuonna
  11. "Vähän jännittää" – Tuusulan ja Keravan yhteisjoukkueen G15-naisjuniorit aloittivat Helsinki Cupin innolla Pirkkolassa keskiviikkona
  12. Uudet todisteet: George Floyd sanoi ennen kuolemaansa yli 20 kertaa, ettei saa henkeä
  13. Koronakevät kasvatti suomalaisten luottamusta eläkejärjestelmään – etenkin eläkeikäisistä leijonanosa uskoo eläketurvaan
  14. Keskuskauppakamari varoittaa yrityksiä valelaskuista – etätyökesänä riski on kasvanut
  15. Ammattiliittojen kanneoikeus saa kannatusta – keskusta ei aja alipalkkauksen kriminalisointia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.