Jalkapallo heräilee eri puolilla Eurooppaa – Ranskassa kiistellään kauden lopettamisen ennenaikaisuudesta

Ranskan liigasta jäi pelaamatta kymmenen kierrosta. Kuvassa PSG:n Thiago Silva (vas.) ja Edinson Cavani. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Se on maailmanmestareiden maa, mutta onko se todella jalkapallomaa? Tätä kysymystä jotkut ovat kyselleet tällä viikolla Ranskassa, kun samaan aikaan naapurimaat käynnistelevät urheilusarjojaan koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen.

Keskustelua on käyty siitä lähtien, kun Ranskan liiga päätti lopettaa kauden ennen aikojaan huhtikuun lopussa. Pelaamatta oli kymmenen kierrosta.

Naapurimaista Saksassa on jatkettu kautta jo pari viikkoa. Italian Serie A pyrkii jatkamaan pelejä 20. kesäkuuta. Espanjan ja Englannin liigat pyrkivät myös jatkamaan pelejä kesäkuussa.

– "Kuin idiootit", kuului sanomalehti L'Equipen otsikko perjantaina, kun lehti ruoti artikkelissaan Ranskan ylimpiä sarjoja pyörittävän LFP:n kiireistä päätöstä kauden lopettamiseen.

LFP:n ilmoitus perustui pääministeri Edouard Philippen lausuntoon, jonka mukaan kausi "ei voi käynnistyä uudelleen" pandemian riehuessa huhtikuun lopussa.

Sittemmin rajoituksia on höllennetty, ja Philippe kertoi torstaina joukkueurheilun sallimisesta 21. kesäkuuta alkaen.

– Me olemme Euroopan ainoa merkittävä jalkapallovaltio, joka pitää kiinni tästä päätöksestä emmekä odottaneet pandemian kehitystä ja rajoitusten helpotusta, L'Equipen Vincent Duluc kirjoitti.

Lyon-pomo on vihainen

Ranska on vahvistanut lähes 29 000 koronakuolemaa. Lukema on paljon suurempi kuin Saksassa, mutta pienempi kuin Italiassa tai Britanniassa ja pienempi kuin Espanjassa suhteutettuna väkimäärään.

Ranska ei kuitenkaan ole ainoa jalkapallomaa, joka lopetti kauden. Myös Alankomaat lopetti kauden ja pyyhki sen pois. Ranska sentään kruunasi liigamestariksi Paris Saint-Germainin kolmantena kautena peräkkäin. Amiens ja Toulouse putosivat, mutta ovat käynnistäneet oikeustoimet ratkaisua vastaan.

Äänekkäin kauden ennenaikaisen keskeyttämisen arvostelija on ollut Lyonin puheenjohtaja Jean-Michel Aulas. Lyon oli seitsemäntenä, kun kausi keskeytettiin maaliskuun puolivälissä. He jäivät ensi kauden europeleihin vievien sijoitusten ulkopuolelle.

Lyon ja PSG voivat kuitenkin jatkaa pelejään kauden 2019–20 Mestarien liigassa, kunhan tuo huippukilpailu aikanaan jatkuu.

– Olen täysin vakuuttunut, että tapahtunut ei ollut hyväksi seuroille eikä Ranskan jalkapallolle ylipäätään, Aulas jyrähti Le Parisienille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.