Manchester United on voitollaan vielä kiinni paikassa Mestarien liigaan

Mancester Unitedin Bruno Fernandes (toinen vasemmalta) juhli tiistai-illan ottelun toista maaliaan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Valioliigajoukkue Manchester Unitedilla on yhä mahdollisuus päästä mukaan Mestarien liigaan. United voitti vieraissa Brightonin 3–0.

Ensimmäisellä puoliajalla Unitedin Mason Greenwood ja Bruno Fernandes saivat pallon maaliin. Fernandes viimeisteli ManUn voiton 50. minuutilla.

Manchester United on tällä hetkellä Valioliigassa viidentenä. Se johtaa tasapisteissä olevaa Wolverhamptonia maalierolla.

Mestarien liigaan pääsee neljä parhaiten sijoittunutta joukkuetta, mutta Euroopan jalkapalloliiga Uefa ilmoitti helmikuussa sulkevansa Valioliigassa nyt toisena olevan Manchester Cityn Mestarien liigasta. Taustalla on taloudellisen reilun pelin sääntöjen rikkominen. City on valittanut päätöksestä.

Liverpool on jo aiemmin varmistanut Valioliigan mestaruuden.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Keravan kaupunginhallitus kiistelee oikeuden kanssa kerrostalon rakentamisesta pientaloalueelle – hallituksen puheenjohtaja kritisoi: "Oikeus on tulkinnut yleiskaavaa väärin"
  2. Elisa kehittää verkkonsa kattavuutta Keski-Uudellamaalla – katso yltääkö uusi verkko kotiisi!
  3. Vanhin kartta Keski-Uudeltamaalta on 1600-luvulta – uusinta uutta ovat huikeat 3D-kartat
  4. Taiteen kotitalon huima alkusuosio Keravalla vain kiihtyy – kolmessa päivässä jo yli 2 000 kävijää: "Tuntuu tajunnan päräyttävältä"
  5. Vaatejätti H&M:n keskusvarasto toimi Keravan Ahjossa vuodesta 1998 – kesäkuussa kaikki muuttui: "Olemme pahoillamme henkilökuntamme puolesta"
  6. Järvenpäähän tuodaan taidetta Nicaraguasta – uutta väriä Vellikellon galleriaan
  7. Erdogan: Hagia Sofia avataan uudelleen moskeijana
  8. Keravan kaupunginvaltuutetun lausunto hyväksyttiin SEDEC-valiokunnassa – korostus painottui työterveyteen ja oikeudenmukaisten työolojen varmistamiseen
  9. Tapahtumat kuin agenttiromaanista: Wirecardin maan alle painuneella johtajalla yhteyksiä salaisiin palveluihin – levitti tietoja Itävallassa ja Britanniassa
  10. Saksan Bundesliiga alkaa 18. syyskuuta – pitkä talvitauko kutistuu joululomaksi
  11. Hollanti vie Venäjän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen matkustajakoneen alas ampumisen takia
  12. Lukijalta: Palveluasumisessa saa kahvia
  13. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  14. Itäsuomalaiselle leirintäalueyrittäjälle syytteet nuorten kesätyöntekijöiden seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ahdistelusta
  15. Poliisihallitus löysi rahapelien ikärajavalvonnasta vakavia puutteita – vain joka neljättä nuorta pyydettiin todistamaan ikänsä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Salama iski viiteen taloon Järvenpäässä – "Reikiä sisäkatossa asti"
  2. Taiteen kotitalon huima alkusuosio Keravalla vain kiihtyy – kolmessa päivässä jo yli 2 000 kävijää: "Tuntuu tajunnan päräyttävältä"
  3. OP Uusimaa siirtyy Perhelän toimistotaloon – vanhojen tilojen paikalle kaavaillaan toista valtavaa korttelia: "Ainakin vielä yksi uusi tornitalo"
  4. Pelastuslaitoksella kiinnostava tehtävä Järvenpäässä – heinäpaali oli päätynyt Keravanjokeen lähelle patoa: "Vastaavaa ei ole tapahtunut 40 vuoteen"
  5. Meidän Festivaalin liput lähes loppuunmyyty – päätöspäivänä ohjelmassa myös ulkomaalaisvahvistuksia
  6. Vaatejätti H&M:n keskusvarasto toimi Keravan Ahjossa vuodesta 1998 – kesäkuussa kaikki muuttui: "Olemme pahoillamme henkilökuntamme puolesta"
  7. Vaikuttava taidekokonaisuus valmistui Ahjon purkutaloon – 94 taiteilijan teokset pian yleisön nähtäville: "En ole aikaisemmin tehnyt tällaista"
  8. Unelma maailman suurimmasta hirsikoulusta murenee – pormestari Lindberg moitti Moniopäätöksen salaamista, mutta syyllinen löytyy peilistä
  9. Näköislehdessä tänään: ”Tiedän kyllä, että Jeesus sovittaa synnit. Mutta mielelläni ajattelisin, että Jumala on ne säveltänyt” – Juice Leskisen lausahduksista syntyi kirja
  10. Metsänautti esittelee toimintaansa asuntomessuilla – tuusulalainen yritys järjestää majoituselämyksiä korkealle puuhun
  11. Ostajat palasivat kirpputoreille
  12. Entinen Alkon myymälärakennus 1950-luvulta muuttui asunnoiksi Keravalla – "Alkuperäisiä elementtejä säilytetty niin paljon kuin mahdollista"
  13. Elisa kehittää verkkonsa kattavuutta Keski-Uudellamaalla – katso yltääkö uusi verkko kotiisi!
  14. Järvenpää Soi -festareiden artistikokoonpano muuttui – walestähti ei pääse maahan koronan vuoksi
  15. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.