Barcelonan päävalmentajapesti on Xavin ykköstavoite – "En peittele sitä"

Xavi pelasi Barcelonan edustusjoukkueessa vuodet 1998–2015 ja voitti seurassa muun muassa kahdeksan liigatitteliä ja Mestarien liigan neljä kertaa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Jalkapallon pelaajalegenda Xavi Hernandez myöntää, että hänen suuri tavoitteensa valmentajana on nousta kasvattajaseuransa Barcelonan päävalmentajaksi.

Entinen keskikenttäpelaaja pelasi Barcelonan edustusjoukkueessa vuodet 1998–2015 ja voitti seurassa muun muassa kahdeksan liigatitteliä ja Mestarien liigan neljä kertaa.

– En peittele sitä ja olen aina sanonut, että päätavoitteeni on Barcelona. Se on kotini ja se olisi unelmani, Xavi, 40, sanoi espanjalaisen urheilulehden Marcan haastattelussa.

Xavi on valmentanut reilun vuoden ajan qatarilaista Al-Saddia, jossa hän myös päätti pelaajauransa.

– Olen nyt keskittynyt Al-Saddiin ja innoissani uudesta kaudesta. Barca tulee aikanaan, lyhyellä tai pitkällä aikavälillä.

Barcelona menetti koronavirustauon jälkeen maan liigamestaruuden pääkilpailijalleen Real Madridille. Joukkueen päävalmentajana tammikuusta asti toiminut Quique Setien on saanut paljon kritiikkiä Barcelonan otteista.

Xavi ei halua horjuttaa Setienin asemaa, vaikka hänen nimeään onkin jo huhuiltu Barcelonan uudeksi päävalmentajaksi.

– Meidän pitää kunnioittaa häntä ja toivoa joukkueelle kaikkea hyvää. Joskus Barca pelaa erittäin hyvin, joskus hyvin ja joskus ei niin hyvin. Mutta pidän Setienin ideasta: dominoimisesta ja kauniin pelin tekemisestä.

Xavi kertoi viime viikonloppuna, että hänellä oli todettu koronavirustartunta.

– Tunnen oloni hyväksi, vaikka olen tietenkin eristyksissä. Odotan, että pääsen taas pian harjoituksiin.

Barcelona osallistuu elokuussa Mestarien liigan pudotuspeleihin ennen valmistautumista syyskuussa alkavaan liigakauteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Marraskuussa kadonneen Teemu Koskisen ruumiin löytöpaikaksi varmistui sadevesikaivo Järvenpäässä – KRP: "Viimeiset tutkimustulokset tulevat elokuussa, sitten olemme vielä viisaampia"
  2. Kaksi uutta koronavirustartuntaa Keusoten alueella viime viikolla
  3. Tuusulan asuntomessut: Viiden vuoden valmistelu huipentui Tuusulassa – messuportit avattiin yleisölle: "Tulee vilkas elokuu"
  4. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  5. Nuori motoristi pakeni poliisia – kaahausta kevytväylällä ja päin punaisia
  6. Sairauskohtauksen saanut mies törmäsi puuhun Tuusulanväylällä
  7. Yksi nuori kuollut liikenneonnettomuudessa Tuusulassa, toinen kriittisessä tilassa
  8. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  9. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  10. Näköislehdessä tänään: Seksi ei ole koskaan kiinnostanut Outi Lähdettä – Pyrkii lisäämään tietoisuutta aseksuaalisuudesta
  11. Marraskuussa kadonneen Teemu Koskisen ruumis on löytynyt läheltä katoamispaikkaa Järvenpäässä – KRP: "Tapausta tutkitaan edelleen rikoksena"
  12. Paikka haussa Järvenpään uudelle apteekille
  13. Poikkeusajan Meidän festivaali keräsi 700 kuulijaa – "Meillä oli teitä kova ikävä"
  14. Oikaisu: Tuusulan koronaluvuissa virhe
  15. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.