KHL-kauden alkuun liittyy yhä runsaasti kysymyksiä – Jokereilla tietoa ei ole otteluohjelmasta eikä pelipaikasta

Helsinkiläisseura Jokereille tietoa otteluohjelmasta ei ole herunut. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Jääkiekkoliiga KHL venyttää entisestään otteluohjelman julkistamista ensi kaudelle. KHL:n puheenjohtaja Aleksei Morozov kertoi venäläismedia Ria Novostin mukaan keskiviikkona, että otteluohjelma on tarkoitus julkistaa elokuun alussa. Liiga pyrkii aloittamaan kautensa 2. syyskuuta.

Helsinkiläisseura Jokereille tietoa otteluohjelmasta ei ole herunut.

– Otteluohjelmasta ei ole tullut meille vielä infoa. Liiga piti johtoryhmän kokouksen keskiviikkona, mutta sieltä ei ole mitään virallisia ilmoituksia tullut meille eikä varmaan muillekaan joukkueille, Jokerien viestintäpäällikkö Iiro Keurulainen sanoi STT:lle.

KHL kertoi 19. heinäkuuta, ettei se pysty vahvistamaan otteluohjelmaa ennen kuin sarjan lopullinen joukkuemäärä on selvillä. Sarja kertoi seurojen saavan tiedon ohjelmasta ennen heinäkuun loppua, mutta nyt päätös venyy yhä pidemmälle.

Morozovin mukaan KHL pyrkii luomaan otteluohjelman siten, että jokainen joukkue pelaa runkosarjassa 60 ottelua.

Tuleeko muutto Venäjälle?

Jokerien tilanne on kerännyt runsaasti mediahuomiota Suomessa viime viikkoina. Iltalehti uutisoi heinäkuun puolivälissä venäläislähteeseensä vedoten, että KHL painostaa Jokereita muuttamaan tulevaksi kaudeksi Venäjälle. Yle Urheilu kertoi, että liiga harkitsee Jokerien pelaavan Pietarissa kauden kaikki kotiottelunsa tai ainakin osan niistä.

– Ei KHL meitä tässä ohjaa. Teemme itse päätöksiä ja harkinnan mukaan, mihin tämä sitten johtaa, Jokerien puheenjohtaja ja pääomistaja Jari Kurri sanoi tällä viikolla Yle Urheilulle.

STT ei tavoittanut torstaina Kurria kommentoimaan Jokerien tilannetta. Kurri on myös KHL:n hallituksen jäsen.

KHL:n kiinalaisseura Kunlun Red Starista tuli ensimmäinen joukkue, joka siirrettiin Venäjälle. Joukkue pelaa ensi kauden Moskovan liepeillä Mytishtshissä.

Jokerit valmistautuu kauteen Suomessa. Vuonna 2014 kotimaisesta SM-liigasta KHL:ään harpannut joukkue pelaa vuosien tauon jälkeen SM-liigajoukkueita vastaan harjoitusotteluissa. Elokuun loppupuolella helsinkiläisnippu mittaa Jukurien, Ässien ja TPS:n vireen.

Vantaalle 13. elokuuta kaavailtu harjoitusottelu Pietarin SKA:ta vastaan sen sijaan karahti matkustusrajoitteisiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Ulosajo Nahkelantiellä – toinen kaista hetken pois pelistä
  2. Keski-Uusimaan viikon luetuimmissa jutuissa kerrotaan muun muassa ruumiin löytymisestä sadevesikaivosta ja asuntomessuista
  3. Järvenpää soi Dingon ja Kaija Koon tahtiin – taudin tarttuminen mietitytti festareilla: "Ihmiset eivät vaikuttaneet välittävän koronasta"
  4. Koulutyö Järvenpäässä alkaa poikkeusoloissa – koulu aloitetaan porrastetusti ja kaikkia lähikontakteja vältetään
  5. Uimahalli aukeaa Keravalla elokuun lopulla – kuntosalin hinnat laskevat
  6. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  7. Näköislehdessä tänään: Virolainen Maigi Korhonen tuli Suomeen miehen perässä ja rakastui täällä kyläyhteisöön
  8. Marraskuussa kadonneen Teemu Koskisen ruumiin löytöpaikaksi varmistui sadevesikaivo Järvenpäässä – KRP: "Viimeiset tutkimustulokset tulevat elokuussa, sitten olemme vielä viisaampia"
  9. Yli 10 000 kävijää kerännyt kaupunkifestivaali Järvenpää Soi tekee paluun elokuussa – ensimmäiset esiintyjät julki
  10. Yksi nuori kuollut liikenneonnettomuudessa Tuusulassa, toinen kriittisessä tilassa
  11. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  12. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  13. Paikannimet: Hyrrestä Joksuun ja takaisin – Tuusulan nimistö on jatkuvassa murroksessa
  14. "Pääministeri Sanna Marinin hääjuhlan kuvaaminen oli suuri kunnia"  – järvenpääläinen Amanda Lehtola nautti Kesärannan kauneudesta
  15. Henkilöauto paloi "rangaksi" yöllä Keravalla – tuli uhkasi tarttua myös asuntoautoon

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.