Toni Kuusela haki pesäpallokatsomosta motivaatiota kotikisaan – "Eiköhän nyt ole vuoroni näyttää, miten keihästä heitetään"

Keihäänheittäjä Toni Kuusela odottaa itseltään osoitusta kehittymisestä. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Miesten keihäänheiton osallistujalista vetää riman korkealle yleisurheilun gp-kilpailussa Kuortaneella. Ruotsin Kim Amb on heittänyt tällä kaudella 86,49 ja mukana on myös saksalainen maailmanmestari Johannes Vetter. Kotikisassaan heittävä Toni Kuusela ei lähde kumartelemaan nimimiehiä.

– Tykkään, että mukana pitää olla itseä kovempia jätkiä. Vaikka ovat kuinka kovia äijiä, niin et ikään halua hävitä kellekään. Kyllä se väkisinkin ajaa urheilijaa eteenpäin, kun on kovempia mukana, Kuusela sanoi perjantaina Kuortaneella.

Itseltään Kuusela odottaa osoitusta kehittymisestä.

– En näe kunnossa mitään vikaa, miksei keihäs voisi lentää. Muistan viime vuodelta, että oli kauhea täpinä päästä kotiyleisön eteen heittämään. Nyt pitää tuloksen alkaa kasilla, on tässä vuoden aikana sen verran kehitytty, viime vuonna Kuortaneella 79-metrisen heittänyt Kuusela sanoi.

Juniorivuosinaan Vimpelin pesäpalloputken läpi pelannut Kuusela kertoo käyvänsä edelleen ahkerasti pesiskatsomossa. Kuortaneen keihäsmittelöönkin tunnetta haettiin vanhojen pelikavereiden torstaisista otteista.

– Kävin Seinäjoella katsomassa, kun Vimpelin pojat opetti Jymy-Jusseille, miten palloa lyödään. Vanhat pelikaverit näytti siellä, miten pelataan, niin eiköhän nyt ole minun vuoroni näyttää heille, miten heitetään, Kuusela virkkoi.

Naisten aidat vetonaulana

Lämmin kesäilta ja vieno, mutta mitä luultavimmin sallituissa rajoissa pysyvä tuuli antavat lauantaina Annimari Kortteelle ja Nooralotta Nezirille mahdollisuuden yltää parhaimpaansa 100 metrin aitajuoksussa. Kuortaneen kenttäennätys on edelleen Nezirin vuonna 2016 kirmaama 12,81.

– Luulen, että jos en juokse kovempaa, niin sitten se (kenttäennätys) ei enää ole hallussani. Se on vain positiivinen asia, että pitää juosta kovaa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että uusi ennätys on mahdollinen. Mutta aitajuoksu vaatii sen, että kaikki kymmenen aitaa menevät hyvin, Neziri pyöritteli.

Aiturin mukaan juoksu ei ollut aivan täysosuma, vaikka se onkin pysynyt henkilökohtaisena parhaana.

– Siitä on jo neljä vuotta, mikä on vähän liikaa. Olen katsonut sitä juoksua, niin kolhaisin johonkin seiska-aitaan. (Susanna) Kallur oli hyvä kirittäjä ja tiesin, että se on viimeinen hetki, jos ikinä haluan hänet voittaa. Se oli hyvä paine siihen, Neziri muisteli.

Korte tähtää Suomen ennätykseen

Lauantaina Nezirin kenttäennätystä uhkaa hänen itsensä lisäksi muun muassa Korte, jonka nimissä on Suomen ennätys 12,72.

– Tosi hyvin mennyt parin viikon treenijakso on alla, joten odotan ennätystä, Korte linjasi.

Korte yllätti pari viikkoa sitten kutsumalla fanit treenaamaan kanssaan Helsinkiin. Paikalle saapui yli 50 silmäparia seuraamaan SE-naisen treeniä.

– Se oli tosi ihanaa. Yleisö odotti täysin hiljaa, ja sitten kun lähdin juoksemaan niin yleisö huusi ja kannusti. Juoksin parhaat aikani, mitä olen siinä tärkeimmässä treenissäni ikinä juossut, Korte iloitsi.

30-vuotinen kiekonheiton kenttäennätys koetuksella

Yleisurheilun Kuortaneen gp-kilpailun kisajärjestäjät ovat ladanneet kovat odotukset miesten kiekonheiton kenttäennätyksen rikkomiseksi. Liettuan Vaclavas Kidikasin kiskaisema kenttäennätys 65,94 on pitänyt jo 30 vuotta, mutta lauantaina sen pitäisi jäädä historiaan, kun yleisurheiluareenalle astuu Ruotsin kiekkotähti Daniel Ståhl.

Ståhl on rikkonut tälläkin kaudella jo 70 metrin rajan, joten ennätyksen pitäisi olla sujuvaa suomea puhuvalle ruotsalaiselle pelkkä suupala.

– Kunto on hyvä. Olen vahva, mutta tekniikka on ollut vähän "fifty-fifty", mutta sekin alkaa tulla sieltä, Ståhl sanoi perjantai-iltana Kuortaneella.

Voimaharjoittelutuloksistaan Ståhl paljasti medialle yhden.

– Tein tammikuussa 5x350 kiloa maastavedosta.

Suomen ja Ruotsin välinen sisärajavalvonta estää matkailun Ruotsista Suomeen ilman erityistä syytä. Ståhl ja keihäsmies Amb ovat Suomessa työnsä puolesta.

– Olen tehnyt koronavirustestit ja tulos oli negatiivinen. Nyt on kiva olla Suomessa, Ståhl pelkisti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Ulosajo Nahkelantiellä – toinen kaista hetken pois pelistä
  2. Keski-Uusimaan viikon luetuimmissa jutuissa kerrotaan muun muassa ruumiin löytymisestä sadevesikaivosta ja asuntomessuista
  3. Järvenpää soi Dingon ja Kaija Koon tahtiin – taudin tarttuminen mietitytti festareilla: "Ihmiset eivät vaikuttaneet välittävän koronasta"
  4. Koulutyö Järvenpäässä alkaa poikkeusoloissa – koulu aloitetaan porrastetusti ja kaikkia lähikontakteja vältetään
  5. Uimahalli aukeaa Keravalla elokuun lopulla – kuntosalin hinnat laskevat
  6. Marraskuussa kadonneen Teemu Koskisen ruumiin löytöpaikaksi varmistui sadevesikaivo Järvenpäässä – KRP: "Viimeiset tutkimustulokset tulevat elokuussa, sitten olemme vielä viisaampia"
  7. Näköislehdessä tänään: Virolainen Maigi Korhonen tuli Suomeen miehen perässä ja rakastui täällä kyläyhteisöön
  8. Kolme autoa kolaroi Mäntsälässä – kuljettajat vietiin kaikki sairaalaan
  9. Yli 10 000 kävijää kerännyt kaupunkifestivaali Järvenpää Soi tekee paluun elokuussa – ensimmäiset esiintyjät julki
  10. Avoterassin saa rakentaa ilman minkäänlaista lupaa – lasittaminen voi syödä rakennusoikeutta
  11. Yksi nuori kuollut liikenneonnettomuudessa Tuusulassa, toinen kriittisessä tilassa
  12. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  13. "Pääministeri Sanna Marinin hääjuhlan kuvaaminen oli suuri kunnia"  – järvenpääläinen Amanda Lehtola nautti Kesärannan kauneudesta
  14. Martat opastavat: Näin teet köyhän miehen lakkahilloa ilman lakkoja
  15. Paikannimet: Hyrrestä Joksuun ja takaisin – Tuusulan nimistö on jatkuvassa murroksessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.