Aaron Kangas heitti moukaria 79,05 ja nousi maailmantilaston kakkoseksi – Korte juoksi pika-aidat myötätuulessa aikaan 12,77

Gina Lückenkemper (kesk.) avasi kilpakautensa keskiviikkona Espoossa. Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT

Yleisurheilun Espoon gp-kisan ilta oli jo hämärtymässä ja viilenemässä, kun Aaron Kangas lennätti moukarinsa 79,05 metrin päähän ringistä. Kankaan uusi ennätys toi kisan voiton lisäksi kolmospaikan Suomen kaikkien aikojen moukarilistalla.

– Ihan nappi. Viimeiselle kierrokselle päätin ottaa kaiken irti, ja se naksahti kohdalleen. Jotain 77 metriä oli odotuksissa, joten se tuli aika puskista, Kangas hymyili leveästi.

Kangas kertoi harjoittelukautensa sujuneen paremmin kuin koskaan ja kertoi nauttivansa erityisesti Harri Huhtalan ohittamisesta Suomen kaikkien aikojen moukarirankingissa.

– Hyvät fiilikset on heittää Harri Huhtalan ohi. Hän on ollut varmaan viisi vuotta maajoukkueleireillä valmentamassa, Kangas sanoi.

Espoon kisojen loppuhuipennukseksi säästetyn naisten sadan metrin aitojen finaalin lähtö uusittiin kaksi kertaa, ja kun matka saatiin vihdoin juostua loppuun asti, tuulta oli liikaa. Annimari Korte voitti kisan tuulituloksella 12,77.

– Viime yönä ruokamyrkytys, ja alkuerä oli vaisu. Finaali tuntui paljon paremmalta, Korte sanoi.

Korte oli alkuviikosta ottanut kortisonia takareiteensä, jossa risteilivät kinesioteipit.

– Kortisonia otin maanantaina, ja pystyin paljon paremmin käyttämään jalkaa, ei ollut kipua. Kortisoni on tietysti viimeinen vaihtoehto, mutta kauden aikana ei voi muuta. Se tutkitaan kauden jälkeen, Korte sanoi.

Lotta Harala sivusi alkuerässä ennätystään 13,13, mutta epäonnistui finaalin lähdössä ja tuli toiseksi ajalla 13,04.

Mäkelään luotetaan

Kisajärjestäjät ojensivat naisten kolmiloikan voittokukan Kristiina Mäkelälle, kun naisten kisa oli edelleen kesken. Mäkelä jätti kisan kesken kolmen kierroksen jälkeen, ja järjestäjät näyttivät luottavan siihen, että 14,17 riittää kisan voittoon.

– Kova on luotto, Mäkelä naureskeli kukan saatuaan, eikä kukaan toinen kilpailija lopulta ylittänyt 14 metrin rajaa.

Etukäteen Suomen ennätyksen tavoittelusta puhunut Mäkelä ei ollut tyytyväinen tulokseensa.

– Olimme etukäteen päättäneet, että jos osuu hyvä päivä, otetaan hyvä tulos pois. Jos ei, ei murjota väkisin. Vähän pehmeän oloista oli, ajoitukset eivät olleet aivan kohdallaan, Mäkelä selvitti.

Mäkelä halusi säästellä jalkojaan ensi viikkoon, jolloin hän kilpailee Turun Paavo Nurmi Gamesissa ja Kalevan Kisoissa.

– Olo on ihan jees, ei mitenkään puhki, mutta lopullisesti se selviää huomenna, Mäkelä kuvaili.

Lotta Kemppinen, 22, höyläsi ennätyksestään kaksi sadasosasekuntia ja juoksi Saksan Gina Lückenkemperin jälkeen kakkoseksi naisten sadalla metrillä. Kemppisen uusi ennätys on 11,45, kun Lückenkemperin voittoaika oli 11,37.

– Ero oli siinä, että sai kaverin rinnalle loppuun asti. Aikaan olen tyytyväinen, juoksuun en. Joka osa-alueella on pientä parannettavaa, ei tämä juoksu ollut niin lennokasta kuin voisi olla, Kemppinen hymyili.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.