Porin moukaririnki tarjosi yli 73-metriset historiallisesti neljältä suomalaiselta

Aaron Kangas otti voiton 75,80 metrin tuloksella. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Aaron Kangas otti odotetun voiton Porissa järjestetyissä moukarinheittokilpailuissa, mutta Kankaan (75,80) perässä kelpo kaaria nähtiin kolmelta muultakin suomalaisheittäjältä. Myös Henri Liipola (73,73), Aleksi Jaakkola (73,08) ja Tuomas Seppänen (73,05) rykäisivät yli 73 metrin kaaret. Urheiluliiton tiedotteen mukaan koskaan aiemmin neljä suomalaista ei ole heittänyt samassa kilpailussa yli 73 metriä.

Naisten kilpailun kovimmasta suorituksesta vastasi Kati Ojaloo, joka rukkasi jo toisella kierroksella Viron ennätyksen lukemiin 68,48 ja kuudennella kierroksella peräti lukemiin 71,50.

– Yleisö nosti kädet ilmaan, niin ajattelin että nyt meni melkein 70 metriä. Sitten kuulin kuulutuksesta, että ”seitsemänkymmentä” ja jotain, en saanut muusta selvää, mutta ymmärsin, että nyt tuli pitkä heitto. En oikein ymmärtänyt ensin, että meni niin pitkälle, Ojaloo kertoi.

Silja Kosonen taipui toiseksi tuloksella 68,70. Krista Tervo (64,30) tyytyi kolmanteen sijaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.