Liigan huonoin alivoima pysäytti sarjan huonoimman ylivoiman – Ässät kellisti Sportin voittomaalikisassa

Juhani Liuhala / STT

Porin Ässien ja Sportin kauden toinenkin kohtaaminen päättyi Liigassa tiistaina porilaisten juhliin, tällä kertaa vasta voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3–2.

– Kamppailuvalmis vastustaja ja aika tasaista oli vääntö. Oli juuri sellainen peli kuin ennakkoon odotimmekin. Tein rankkarikisassa valelaukauksella patenttiratkaisun, mutta pitää seuraavaan peliin keksiä jotain uutta, voittomaalikilpailun ratkaissut Peter Tiivola sanoi.

Ässillä oli pelissä enemmän maalipaikkoja, mutta kultaisen mahdollisuuden kolmeen pisteeseen sai myös Sport. Joukkue sai pelata varsinaisen peliajan viimeisen kymmenen minuutin aikana kolme kertaa ylivoimalla, mutta onnistumista ei tullut.

Ässien alivoimaprosentti on Liigan huonoin, joten mahdollisuus oli iso. Sport on kuitenkin tehnyt vain yhden ylivoimamaalin koko kauden aikana.

– Ei kauhean hyvä esitys, mutta onneksi tuli voitto. Alivoimamme oli nyt parempaa ja siellä löytyi kaivattua luonnetta, Ässien päävalmentaja Ari-Pekka Selin sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut