Leijonat valittu Helsingin turnaukseen – mukana 12 ensikertalaista, kaikki pelaajat kotimaan Liigasta

Päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan kotiturnaus on hyvä näytönpaikka kotimaan kaukaloissa pelaaville. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue lähtee ensi viikon EHT-turnaukseen kotimaan liigassa pelaavien voimin. Jääkiekkoliitto ilmoitti joukkuevalinnasta tänään.

Leijonilla on yhteensä 12 ensikertalaista ja koronatilanteen vuoksi kaikki pelaajat ovat kotimaan Liigasta eli KHL-seura Jokereista ei pelaajia ole.

– Päädyimme Jokereiden kanssa koronatilanteen vuoksi siihen, ettemme tällä kertaa ottaneet mukaan Jokereiden pelaajia, GM Jere Lehtinen kertoo tiedotteessa.

Päävalmentaja Jukka Jalonen näkee kotiturnauksen hyvänä näyttöpaikkana kotimaan kaukaloissa pelaaville.

– Poikkeuksellisesti joukkue koostuu nyt pelkästään Liiga-joukkueiden pelaajista, jotka pääsevät laajalla rintamalla näyttämään taitojaan kansainvälisissä peleissä, Jalonen sanoo.

Liitto kertoo, että joulukuussa pelattavan Venäjän EHT-turnauksen valinnoissa puolestaan painotetaan KHL-joukkueissa ja muualla Euroopassa pelaavia suomalaispelaajia.

Suomi avaa turnauksen Venäjää vastaan ensi viikon torstaina. Lauantaina vastassa on Tshekki sekä sunnuntaina Ruotsi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut