Savo Volley jatkaa murskaavaa tahtia, Tiikerit tyrmäsi Akaan, Hurmos avasi tilin ja VaLePa vei viisieräisen

Jokaiselle päivälle löytyy onnistujia, sanoi valmentaja Timo Tolvanen. Mikko Stig / LEHTIKUVA

Juha Aaltonen / STT

Timo Tolvasen valmentama Savo Volley kaatoi sunnuntaina Siilinjärvellä miesten lentopallon Mestaruusliigassa jälleen vastustajan 3–0. Nyt oli viime kaudella liigan runkosarjan voittaneen Hurrikaani-Loimaan vuoro kaatua.

Savo Volley on voittanut seitsemän ottelua 3–0 ja yhden 3–1, ainoa erätappio tuli Oulussa Ettalle. Tolvasella on käytössään laadukas ja laaja pelaajamateriaali.

– Jokaiselle päivälle löytyy onnistujia. Jos jollakin on vähän heikompi päivä, löytyy muita ratkaisijoita. Tänään Malachi Murch oli se, joka pelasi todella hyvin, Tolvanen sanoi.

Murch teki 12 pistettä. Kolme pelaajaa teki kahdeksan pistettä. Niklas Seppänen teki Hurrikaanille 14 pistettä, mutta toiseksi tehokkain vain viisi.

– Toisessa erässä oli heikompi vaihe ja piti muistuttaa joukkuetta perusasioista. Päätöserään löytyi taas hyökkäystehot ja Hurrikaani alkoi tehdä enemmän virheitä, Tolvanen lisäsi.

Tiikerit tyrmäsi Akaa-Volleyn

Lokakuun lopulla Akaa-Volley kaatoi Tiikerit 3–1, mutta sunnuntaina Kokkolassa voimasuhteet kääntyivät täydellisesti. Tiikerit voitti liigakakkosen 3–0 ja eränumerot 25–18, 25–17 ja 25–11 kertovat oleellisen.

Tilastoistakin löytyy samat asiat. Tiikereiden hyökkäysten onnistumisprosentti oli 59, Akaalla 32. Ässäsyötöt merkittiin Tiikereille 10–2, ottelussa 20 pistettä koonnut Jiri Hänninen syötti viisi ässää.

– Vahvalla syötöllä, hyvällä puolustuksella ja omalla hyökkäyksellä teimme Akaan aseettomaksi. Joukkueelta erittäin vahva esitys, hyökkäyspeli oli kauden parasta, sanoi Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilä.

Antti Leppälä ja Oskari Keskinen tekivät Tiikereille 13 pistettä. Akaasta ei kukaan päässyt kaksinumeroiseen pistesaldoon.

Hurmos avasi voittotilinsä

Karelian Hurmos katkaisi Joensuussa kahdeksan ottelun pituiseksi venyneen tappioputken ja aiheutti Raision Loimulle sen seitsemännen peräkkäisen tappion jumbofinaalissa. Hurmos nousi neljään pisteeseen voitettuaan 3–0 ja jätti Loimun pisteeseen.

Ville Louhela teki Hurmokselle 15 pistettä. Elviss Krastins oli vieraiden tehokkain 11 pisteellä.

– Hyökkäyspelimme oli kivaa katseltavaa. Maltettiin hyökätä fiksusti ja vähillä virheillä, sanoi Hurmoksen valmentaja Matti Alatalo.

Loimulla oli hyvät hetket etenkin avauserässä. Hurmos johti sitä 19–13, mutta Loimu nousi ja sillä oli eräpallokin 23–24-tilanteessa. Kolmatta erää Loimu johti 15–13.

– Hyökkäyksessä tehtiin liikaa virheitä. Eikä otteluita voita, jos odottaa vastustajan tekevän virheillään meille pisteet, sanoi Krastins lehdistötilaisuudessa.

VaLePa voitti viisieräisen

VaLePa otti viidennen voittonsa kuudessa ottelussa ja neljännen peräkkäin, mutta Vantaan Ducks sai Sastamalasta mukaansa yhden pisteen ottelun päätyttyä 3–2. VaLePa voitti päätöserän 15–11.

Liigassa on pelattu yhteensä kuusi viisieräistä ottelua, ja Ducks on pelannut niistä neljässä häviten jokaisen.

– Ducks ansaitsi kaksi erävoittoaan. Voitimme toisen ja kolmannen helpohkosti, emmekä pystyneet pitämään omaa hyvää tasoa neljännessä erässä. Pitäisi pystyä pelaamaan samalla tasolla jokainen erä, sanoi VaLePan yleispelaaja Sakari Mäkinen.

Ducksin hakkuri Joonas Jokela oli 27 pisteellä ottelun tehokkain, mutta VaLePa oli tasaisempi. Romans Sauss teki 18, Aaro Nikula 17 ja Mäkinen 16 pistettä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut