Suomen mäkimaajoukkueen ykköshyppääjä Antti Aalto väläytti lauantaina 20. sijallaan Rukan suurmäessä, mutta sunnuntaina kiteeläinen sai leiskauttaa vain yhden kisahypyn. Tuuli sotki Aallon hypyn ja pudotti alastulorinteeseen 115 metrissä.
– Olihan siinä turbulenssia, eikä ihan vähääkään, Aalto puhalteli hypyn jälkeen.
Oliko mitään tehtävissä?
– Todennäköisesti ei ollut mitään tehtävissä. Vaikea sanoa. En tarkalleen tiedä, minkälaiset olosuhteet olivat, mutta tuntui sekavalle.
Puomilta lähtiessään Aalto oli toiveikas ja suoritus onnistui ilmalentoon saakka.
– Siinä kohti (hyppyripöydällä) oli omissa käsissä, mutta sitten kun latu katkeaa, niin tilanne muuttuu. Ponnistus tuntui suht normaalilta, mutta pitää katsoa vielä videolta, miltä se näyttää, Aalto jutteli.
Aalto oli pettynyt, kun viikonlopun toisesta kilpailusta jäi tulokseksi vain jämäsija 36. Muut suomalaiset Niko Kytösaho (43:s), Jarkko Määttä (44:s) ja Andreas Alamommo (48:s) jäivät vielä kauemmas toisen kierroksen paikoista.
– Kun eilinen luetaan mukaan, niin hyvä että tuli edes sen verran pisteitä, Aalto summasi viikonlopun.
Eisenbichlerin voittokulku päättyi
Saksan Markus Eisenbichler voitti kauden kaksi ensimmäistä henkilökohtaista kilpailua ja leiskautti sunnuntain avauskierroksella johtohypyn 141 metriä. Toisella kierroksella maailmancupin kärkimies tyytyi 131 metriin ja putosi toiseksi. Norjan Halvor Egner Granerud venytti ensimmäisellään 137 metriä, ja toisen kierroksen 142-metrinen toi voiton. Puolan Dawid Kubacki oli kolmas.
Suomalaiset eivät osallistuneet maailmancupin avanneeseen Puolan-kilpailuun eivätkä lähde joulukuun alussa Venäjälle.
Mäkimiehet jäävät Rukalle harjoittelemaan "isoimpaan mäkeen, mikä löytyy". Rukan HS142-mäki on Suomen suurin ja toimii valmistautumispaikkana joulukuun puolivälissä Slovenian Planicassa odottavaan haasteeseen.
– Lentomäen MM-kilpailut ovat meille seuraava kilpailu, Aalto tuumi.
Planicassa piti ratkoa MM-mitalit jo viime keväänä, mutta lentomäki pysyi suljettuna koronaviruksen vuoksi.
– Se on vähän kysymysmerkki, mitä voi odottaa. Hyvänä päivänä voin olla aika lähellä kärkeä ja yltää kärkikymmenikköön. En näe syytä, miksi en pystyisi pärjäämään, Aalto pyöritteli.