Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toisella kierroksella säväyttänyt Aalto hyppäsi 19:nneksi Zakopanessa – "Pienestä kiinni"

Suomen Antti Aalto nousi toisen kierroksen hypyllään 19:nneksi mäkihypyn maailmancupin kilpailussa Puolan Zakopanessa. Jo perjantain karsinnassa väläyttänyt Aalto venytti komean 135,5 metrin hypyn sunnuntain kilpailun toisella kierroksella ja nousi reilusti ylöspäin avauskierroksen (127,5 metriä) 24. sijalta. Kilpailu hypättiin HS140-mäestä.

– Ensimmäinen hyppy ei ollut paras mahdollinen, mutta ei se ollut kaukana hyvästä. Toinen oli huomattavasti parempi ja tuntui hyvälle, kun pääsin nostamaan sijoja toisella kierroksella. Se oli positiivista tässä päivässä. Ihan pienestä kiinni, että oltaisiin korkeammalla, kauden parasta sijoitustaan sivunnut Aalto summasi Hiihtoliiton äänitteellä.

Norjan Marius Lindvik voitti ennen Slovenian Anze Lanisekia ja Norjan Robert Johanssonia. Lindvik sivalsi toisella kierroksella peräti 145,5 metriä ja nousi Lanisekin ohi voittoon. Lanisek johti avauskierroksen jälkeen, mutta ei pystynyt 143,5-metrisellään vastaamaan Lindvikin hirmuhyppyyn. Lanisek jahtaa edelleen ensimmäistä maailmancupin voittoaan.

Maailmancupia johtava Norjan Halvor Egner Granerud hyytyi toisella kierroksella 23:nneksi.

Kolme suomalaista jäi avauskierrokselle

Suomen Niko Kytösaho (35:s), Eetu Nousiainen (37:s) ja Jarkko Määttä (45:s) karsiutuivat toiselta kierrokselta. Kytösaho ja Nousiainen hyppäsivät 121,5 metriä, mutta Määttä tyytyi 118-metriseen. Kytösaho jäi 2,7 pisteen päähän toisen kierroksen paikasta.

Suomalaisnelikko sijoittui lauantaina joukkuemäessä seitsemänneksi.

Maailmancup jatkuu tulevana viikonloppuna Lahdessa.