Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Reissumiehet Aalto ja Kytösaho palaavat "Betoniin" – Salpausselän kisoissa hypätään lauantaina joukkuekilpailu, ja sunnuntaina mitellään maailmancupin henkilökohtaisen kilpailun pisteistä

Mäkihypyn suomalainen kärkikaksikko hyppää kotimaisemissa pitkästä aikaa. Antti Aalto ja Niko Kytösaho lähtivät kolme ja puoli viikkoa sitten mäkiviikolle, ja Keski-Euroopan kiertue päättyi Zakopaneen sunnuntaina.

Maailmancupissa sijalle 30 oleva Aalto oli Zakopanen kisassa 19:s, vaikka epäonnistui hieman ensimmäisellä yrityksellään. Cupissa neljästi pisteille ponnistanut Kytösaho jäi Puolassa pisteittä ja jatkaa cupia sijalta 43.

Aalto harjoitteli viikolla Kuopion 65 metrin hyppyrissä. Kytösaho nautiskeli Lahden suurmäen tutusta tuntumasta. "Betonin" ylämäki on tavallista jyrkempi, ja keulan kaarre tyypillisiä Keski-Euroopan hyppyreitä tiukempi.

– Niko totesi, että Lahden mäessä kaarteen paineen tuntee helpommin, Väätäinen kertoi.

– Silloin keula on helpompi ottaa vastaan, ja oikea asento pysyy luonnollisemmin keulalle tullessa.

Jatkoa hyvään suuntaan

Väätäinen lipsautti tutusta mäestä sanan kotietu, mutta perui puheensa.

– Se taitaa lopulta olla plus-miinus-nolla se etu, sillä mäki on tuttu kaikille, Väätäinen pohti Lahden kilpailuja suomalaisnäkökulmasta.

Kyse on muustakin kuin hyppyristä. Viikkojen poissaolo kotoa tarkoittaa, että tekemistä on kertynyt rästiin. Juoksevat asiat pitää selvittää ennen kuin kiertue jatkuu ensi viikolla.

– Kotikisoihin liittyy aina tavallista enemmän muuta, urheilun ulkopuolista touhua. Urheilijankin pitää hoitaa asioitaan ja niitä kasaantuu, kun on pitkään reissussa, Väätäinen totesi.

Aalto väläytti Zakopanessa kaksi "top-10-hyppyä", mutta niistä vain toinen osui kilpailuun. Väätäinen odottaa häneltä kahta osumaa kilpailuun ja Kytösaholta jatkoa noususuuntaukselle.

– Toivon, että tällä kaksikolla sama rata jatkuu. Nikollakin mahdollisuus kauden parhaaseen tulokseen kasvaa koko ajan, Väätäinen arvioi.

Kytösaho on ollut kauden cupeissa parhaimmillaan 18:s ja Aalto 19:s. Eetu Nousiainen ja Jarkko Määttä ovat Suomeen muut hyppääjät.

M aailmancupin karsintakisa Lahdessa peruuntui tuuliolojen takia

Mäkihypyn miesten maailmancupin karsintakisa Lahdessa peruuntui tältä päivältä tuuliolojen takia. Karsintakilpailun Salpausselän HS130-suurmäessä piti alkaa kello 19.

Salpausselän kisat järjestetään tänä vuonna 96. kerran, ja koronan takia tällä kertaa ilman yleisöä.