Keravalaislähtöinen Tommi Hämäläinen kiistää uutisen Liiga-joukkue Jukurien päävalmentajapestistä: "Jäin kisassa toiseksi"

Tommi Hämäläinen sanoo, että hänellä ei ole sopimusta ensi kaudeksi minkään seuran kanssa. Arkisto / Heikki Löfman

Heikki Löfman

Keravalaislähtöinen jääkiekkovalmentaja Tommi Hämäläinen kiistää Hämeen Sanomien keskiviikkoisen uutisen siitä, että hän olisi Mikkelin Jukurien Liiga-joukkueen seuraava päävalmentaja.

Hämeen Sanomat uutisoi keskiviikkona, että Hämäläinen, 45, korvaa ensi kaudella Jukurien penkin takana Marko Kauppisen, joka on jo aiemmin kertonut jättävänsä kasvattajaseuransa tämän kauden jälkeen.

– Ei pidä paikkaansa. Olin mukana kahden joukossa, mutta jäin kisassa toiseksi. Tämä on info, jonka Jukureilta sain. Ensi kaudeksi minulla ei ole diiliä mihinkään, Hämäläinen kertoo Keski-Uusimaalle.

Hämäläinen on viimeksi valmentanut Sveitsin liigan Lausannessa osana Ville Peltosen johtamaa valmennustiimiä. Kaksikko sai potkut seurasta vajaa vuosi sitten helmikuussa. Keski-Uusimaa kertoi Hämäläisen mietteistä pian potkujen jälkeen.

Lausanne olisi tuolloin halunnut pitää joukkueen valmennusjohtoon kuuluneen nykyisen Pelicans-luotsin Tommi Niemelän, mutta Niemelä ei seuraan halunnut jäädä.

Aiemmin valmentaja- ja seuratoimijaurallaan Hämäläinen on vaikuttanut Ruotsissa ja Helsingin IFK:ssa.

Pelaajaurallaan Hämäläinen nähtiin puolustajan paikalla useamman eri maan sarjoissa. Liigassa miehelle kertyi runkosarjapelejä 129.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut