Mestiksessä riittää vielä positiivisuutta – "Lähtökohdat ovat oikeastaan paremmat kuin mitkä lähtökohdat olivat kauteen"

Petteri Ikonen / STT

Jääkiekon Mestiksessä pelaavan Heinolan Peliittojen päävalmentaja Vesa Petäjä yllättää, kun häneltä kysyy joukkueen lähtökohdista kevätkauteen.

– Lähtökohdat ovat oikeastaan paremmat kuin mitkä lähtökohdat olivat kauteen, Petäjä sanoi STT:lle yli kahden kuukauden pelitauon päätteeksi.

Asia vaatii selvennystä. Heinola on yksi Mestiksen harmaimmista paikkakunnista jäähallinsa ulkokuorta myöten, mutta ainakin päävalmentaja puhkuu positiivisuutta.

– Lähdimme liikkeelle minibudjetilla ja kasasimme joukkueen jälkijunassa. Olen tyytyväinen joukkueeseen, jonka saimme lopulta kasaan. Mukana on paljon ensimmäistä kauttaan Mestiksessä pelaavia, mutta valmistautumisaikaa kauteen oli vain kuukausi.

Mestis jäi tauolle marraskuun lopussa. Kausi jatkui vihdoin torstai-iltana, kun Peliitat vieraili KooVeen luona.

– Saimme 60 yhteistä jääharjoitusta kesken kauden ja pidemmän valmistautumisjakson kuin mikä kauteen lähtiessä oli, Petäjä perusteli.

Pudotuspelipaikkaa tavoittelevan Peliittojen tulevaisuus oli vaakalaudalla jo viime kauden jälkeen eikä paluu tositoimiin kesken talven ollut selvä.

– Kyllä se säikäytti, voimmeko pelata kauden loppuun. Iso kiitos yhteistyökumppaneille ja Karri Rämölle, joka auttoi meitä. Nyt ulosmitataan tiukka harjoittelu. Olemme sen velkaa Karrille, kapteeni Petteri Haveri mainitsi huippumaalivahti Rämön, joka istuu heinolalaisseuran hallituksessa.

Pelaajia, valmentaja ja kaksi joukkuetta katosivat

Myös Tampereen perinteinen kolmosseura KooVee suhtautuu positiivisesti kevätkauden näkymiin. Tauon aikana joukkueen A-juniori-ikäiset pelaajat pitivät pelituntumaa yllä Ilveksen ja KooVeen A-nuorissa.

– Olemme pystyneet harjoittelemaan säännöllisesti, ja osa on päässyt jopa pelaamaan. Meillä oli koko ajan valmius, että voimme aloittaa pelit, päävalmentaja Juuso Hahl avasi.

Moni seura on joutunut turvautumaan lomautuksiin, eikä ohjattu yhteisharjoittelu ole ollut mahdollista. JoKP:n päävalmentaja Joni Petrell nosti tammikuussa STT:n haastattelussa esiin kilpailuedun, jonka osa seuroista saa lomauttaneisiin verrattuna.

Petrell siirtyi valmentamaan Italiaan. Myös pelaajavirta Mestiksestä ulkomaille on ollut vuolas. RoKi ja SaPKo eivät osallistu lainkaan loppukauden peleihin.

– Perusrunko pysyi kasassa, mutta kolme ukkoa lähti ulkomaille. Tilanteemme on hyvä niihin verrattuna, ketkä ovat olleet lomautettuina, Hahl paalutti.

Mestis on tuttu toimistotöitä myöten

Mestiksessä pelaa vain kourallinen ammattilaiskiekkoilijoita. Pelaajat jakavat aikaansa ammattimaista sitoutumista vaativalle jääkiekolle, opiskeluille ja siviilitöille.

– Jos pelaajille on ollut tarjolla työvuoroja, olemme olleet joustavia. Lähtökohtaisesti kaikki ovat pystyneet suoriutumaan urheilijan elämästä ja muustakin elämästä niin hyvin kuin näissä olosuhteissa voi, Hahl kertoi.

Peliittojen Haveri on Mestis-kiekkoilijan malliesimerkki. Hän opiskelee Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen toimipisteessä liikunnanohjaajaksi ja työskentelee monitoimimiehenä Peliittojen toimistolla hyökkääjä Erno Ripatin kanssa.

– Opintoihin kuuluu muun muassa urheilujohtamista, ja pystyn suorittamaan työharjoittelun Peliitoissa, Haveri mainitsi.

Haveri etenee opinnoissaan aikataulussa ja käy pian opinnäytetyön kimppuun. Puolustaja on pelannut Mestiksessä kuudella kaudella ja nähnyt sarjan taloudellisen niukkuuden.

– Budjetit ovat pienentyneet joka seuralla, jos vertaa kymmenen vuoden takaiseen. Heinolan valttikorttina voisivat olla hyvät harjoitteluolosuhteet. Jäähallilla on kuntosali ja vieressä urheilukenttä, joten nuorelle pelaajalle paikka on hyvä kehittymisen kannalta, keväällä 26 vuotta täyttävä joukkueensa nestori sanoi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut