Henttala perusti naisille oman pyöräilyjoukkueen ja tukee ulkomaille tähyäviä

Vuodesta 2008 ulkomailla kilpaillut Henttala on ensimmäinen suomalainen, joka on yltänyt maantiepyöräilyssä aikuisten MM-mitaliin. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Maantiepyöräilyn ammattilainen Lotta Henttala haluaa nostaa Suomen naispyöräilyn tasoa ja tukea nuorten ajajien kansainvälistä uraa. Henttala ja Ida Sten perustivat Porin Tarmoon Henttala Development Team -nimellä toimivan joukkueen. Se debytoi kansallisissa kilpailuissa tällä kaudella.

– Toivon, että olisin nuorten tukena ja pystyisin auttamaan ongelmatilanteissa. Itsekin olisin kaivannut useissa tilanteissa apua joltakin, jolla on kokemusta yksin ulkomaille ajamaan lähtemisestä suomalaisena, Henttala kommentoi Suomen Pyöräilyn tiedotteessa.

Vuodesta 2008 ulkomailla kilpaillut Henttala on ensimmäinen suomalainen, joka on yltänyt maantiepyöräilyssä aikuisten MM-mitaliin. Hän ajoi MM-joukkuepronssia vuonna 2016. Tällä kaudella hän ajaa saksalaisessa WNT-Rotor Pro Cycling -tiimissä.

Henttalan ja Stenin lisäksi uuteen joukkueeseen kuuluvat alle 23-vuotiaissa Aino Hämäläinen, alle 19-vuotiaissa Anniina Ahtosalo ja alle 15-vuotiaissa Elisabet Kapanen. Joukkueenjohtaja on Terhi Martikainen.

Naisten pyöräilytallista kertoi ensin Yle .

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut