Tähtitamma An-Dorra palasi kaviourille voittovireessä Vermossa

Niko Haaranen, Joni Eriksson / STT

Keskiviikkoiltana Vermossa kisattu Derbyn Talvisuosikki oli Reino Palomäen timantin An-Dorran heiniä.

Jukka Torvisen ajokki An-Dorra otti heti kiihdytyksessä tukevan otteen Derbyn Talvisuosikin 7 000 euron ykköspalkinnosta, kun valjakko nappasi heti keulapaikan itselleen.

Viime kaudella muhkean yli 180 000 euron tilin ravannut ja jatkuvasti otteitaan petrannut An-Dorra irrotti muista jo hyvissä ajoin ja voitti hallitusti ennen tuttua kilpakumppaniaan Magical Princessiä.

– Hevonen totta kai oli vähän tukkoinen, kun on kovasti treenannut, mutta startti aukaisi paikkoja varmasti. An-Dorra on petrannut varmasti viime vuoteen nähden joka osa-alueella ja aikuistunut muutenkin, Jukka Torvinen näki.

Hyvännäköinen voittajaksi

Juha Utalan valmentama ja ohjastama rajuvireinen Hyvännäköinen rutisti kylmäverilähdön tiukassa voittotaistossa urheimmin. Elämänsä iskussa kisaavan 10-vuotiaan ykköstila oli jo kauden neljäs.

– Sinnikäs työ on tamman kanssa tehty, ja vuodesta toiseen jaksettu yrittää. Se palkitsee sitten, kun onnistuu, Juha Utala hymyili.

Tasaista maalissa

Pitkän matkan kisassa Pekka Korven ohjastama Arctic Lover pääsi vetojuhdan paikalle heti alkumatkasta. Yllätystä havitellut Ubertino Grif kiri aivan kärkivaljakon rinnalle, mutta maalikameran kuva kertoi Arctic Loverin pitäneen parhaaksi.

Toto65-voittoihin ylsivät myös Rahart, Usvattava ja Newport Brodde sekä Federal Death. Täysosumia ei löytynyt, viidellä oikein sai 457,29 euroa.

Ravien alkajaisiksi Teemu Okkolin esitteli etäyleisölle tappiottoman suojattinsa Avotin. Poikkeuksellisen varttuneena kilpauransa käynnistänyt 9-vuotias otti vuoden kuudennessa startissaan yhtä monennen täysosumansa. Sauli Lähdeniemi Punkalaitumelta omistaa ja on kasvattanut Avotin. Hevosta hoitaa Tiia Viljanen.

Raviratsastuksessa eli montéssa kisattiin lyhyellä juoksumatkalla. Jenni Koskelan ratsastama Stay On Top jatkoi voittokannassa hallitulla ykkössijalla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut