Pikkuhuuhkajien leiriryhmään viime hetken muutoksia – Oksanen sivuun, Jäntti sisään

FC Lahden paidan Ilveksen nuttuun täksi kaudeksi vaihtanut Teemu Jäntti nousi mukaan U21-maajoukkueen leiriryhmään. Juha Peurala

Heikki Löfman

Palloliitto tiedottaa, että Eerikkilään maanantaina kokoontuneeseen jalkapallon miesten alle 21-vuotiaiden leiriryhmään on jouduttu tekemään viime hetken muutoksia. Keravan Pallo-75:n kasvatti Jaakko Oksanen jäi leiriltä pois viime hetkillä. Palloliitto tiedottaa, että asiasta on sovittu yhdessä Oksasen seurajoukkueen kanssa. Oksanen pelaa kuluvan kauden Englannin Ykkösliigan AFC Wimbledonissa, jossa hän on lainalla Mestaruussarjan Brentfordista. Oksasen lisäksi leiriryhmästä jäi loppuvaiheessa pois kolme pelaajaa. Koronavirustilanteen takia pelaajalista oli elänyt runsaasti jo viime viikkojen aikana.

Oksasen pois jäämisestä huolimatta leirillä nähdään keskiuusmaalaisväriä, sillä Tampereen Ilveksen Teemu Jäntti nousi mukaan leiriryhmään. Jäntti on Tuusulan Palloseuran kasvatti, joka on pelannut myös Pallokerho Keski-Uusimaassa.

Pikkuhuuhkajat leireilee Eerikkilässä päävalmentaja Juha Malisen johdolla viikon ajan. Joukkue pelaa harjoitusottelun FC Hakaa vastaan torstaina 25. maaliskuuta ja KTP:tä vastaan maanantaina 29. maaliskuuta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut