"Opin ensimmäisen ammattilaisvuoteni aikana, että pitää olla kärsivällinen ja osata odottaa tuloksia" – golfaaja Sami Välimäki palaa kisoihin torstaina Teneriffalla

Viime vuosi oli golfaaja Sami Välimäen läpimurto Suomen urheilun huipulle. Kalle Parkkinen / LEHTIKUVA

Juha Aaltonen / STT

Viime kaudella golfin miesten Euroopan-kiertueen tulokkaaksi nimetty Sami Välimäki palaa torstaina kilpagolfin pariin Teneriffalla pelattavassa kilpailussa. Paluuta tositoimiin edelsi kahden kuukauden harjoitusrupeama, johon Välimäki päätyi valmentajansa Timo Karvisen kanssa. Ratkaisu kisatauosta syntyi, koska alkukauden pelivire ei nuorta miestä tyydyttänyt.

Välimäen, 22, edellinen kisatuntuma oli rahakkaan WGC-sarjan kilpailu helmikuun lopulla Floridassa, jossa hän oli 64:s kaikkiaan 72 kilpailijan joukossa. Sitä ennen tammi-helmikuussa Lähi-idässä pelatut kolme turnausta sujuivat nekin vaisusti.

– Pelasin huonosti, ja tauko oli paikallaan. Ensimmäisen reilun kuukauden treenasin Tampereella fysiikkaa Pasi Keskumäen ohjeilla. Viisi kertaa viikossa puolitoista tuntia kerrallaan, Välimäki kertoi STT:n haastattelussa ennen lähtöään Kanarialle.

Välimäki ei mitannut fyysistä kehittymistään treenijakson aikana, mutta koki kehittyneensä.

– Pystyin ainakin tekemään isommilla painoilla kuin aiemmin. Enemmän tutkittiin sitä, miten voiman saa siirtymään lyöntiin, Välimäki sanoi.

Huhtikuussa Välimäki siirtyi lyöntiharjoittelun pariin vietettyään Karvisen kanssa kaksi viikkoa Dubaissa. Välimäki keskittyi etenkin lähestymislyönteihin.

– Puttaaminen on edelleen pelin vahvin osa-alueeni, mutta noissa 15–50-metrisissä taso heilahteli viime vuonna liikaa, Välimäki sanoi.

Henkisestä valmennuksesta Välimäki ei ole innostunut.

– Nuorena kokeilin, mutta en koe sitä tarvitsevani. Eikä se ole suunnitelmissakaan, Välimäki sanoi.

Hradeckyn kintereillä Urheilugaalassa

Viime vuosi oli Nokia River Golfia edustavan Välimäen läpimurto Suomen urheilun huipulle. Hän sijoittui Vuoden urheilija -äänestyksessä toiseksi Huuhkajien maalivahdin Lukas Hradeckyn jälkeen, ja yleisö äänesti Omanin kilpailun voittoputin vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi.

Välimäki päätti vuoden maailmanlistan 69. sijalla oltuaan vuotta aiemmin listan 396:s. Valinnasta Euroopan-kiertueen vuoden tulokkaaksi Välimäki kuuli ollessaan palaamassa Dubaista, jossa hän sijoittui kiertueen päätösturnauksessa viidenneksi. Parempia olivat vain tunnetut golfnimet Matthew Fitzpatrick, Lee Westwood, Viktor Hovland ja Patrick Reed.

– Omanissa tuli voitto, mutta Dubain viides sija oli aivan yhtä hieno saavutus viime vuonna, Välimäki muisteli.

Tuoreella maailmanlistalla Välimäki on 105:s, mutta ei murehdi sijoituksen putoamista.

– Opin ensimmäisen ammattilaisvuoteni aikana, että pitää olla kärsivällinen ja osata odottaa tuloksia. Pitää luottaa omaan peliin eikä matkia ketään. Oma rutiini on kehittynyt vuosien aikana, Välimäki sanoi.

Uran toinen arvoturnaus odottaa

Kanarialla Välimäki pelaa kaksi turnausta, caddienaan Väinö Viitaharju. Toukokuun 20.–23. päivinä on edessä uran toinen arvoturnaus, kun Kiawah Islandin kentällä Yhdysvaltain Etelä-Carolinassa pelataan ammattilaisjärjestö PGA:n mestaruuskilpailu.

Ensimmäisen arvoturnauksensa Välimäki pelasi viime syyskuussa Yhdysvaltain avoimessa mestaruusturnauksessa, mutta US Open jäi kokemuksien hankkimisten tasolle.

– Näiden ja kahden muun majorin voittaminen on jokaisen pelaajan unelma, Välimäki korosti.

Yhdysvalloista paluun jälkeen ajatuksissa ovat ainakin Tokion olympialaiset. Niihin ehdolla ovat Välimäki ja Kalle Samooja.

– Golfissa olympiakulta ei ole niin suuri tavoite, mutta olisihan Tokio kokemuksena ainutkertainen, ja mitalikin maistuisi. Eli olisi hienoa päästä mukaan, Välimäki sanoi.

Kommentoi

Mainos: Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus

Lisäkasvua ulkomailta – kansainvälistymisstrategia syntyi Keuken kanssa

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut