ESPN: Välimieslausunto lisäsi synkkiä pilviä Fury-Joshua-ottelun ylle

Ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan pitkään ja hartaasti rakenteilla olleelle huippuottelulle Tyson Furyn ja Anthony Joshuan välillä saatiin viikonloppuna "varmistus", kun Fury ilmoitti ottelun toteutuvan 14. elokuuta Saudi-Arabiassa. Mutta kuinka ollakaan, kovasti odotetun kohtaamisen ylle lipuu jälleen tummia pilviä.

ESPN kerto i välimiesoikeuden Yhdysvalloissa päättäneen, että Furyn on oteltava Deontay Wilderiä vastaan WBC-liiton tittelistä syyskuun 15. päivään mennessä. Vaikka päätös ei olekaan virallisen sitova, se on kuitenkin painavassa roolissa, mikäli Wilder ja Fury eivät pääse sopuun asiassa.

Wilder ja Fury ovat otelleet WBC-mestaruudesta kahdesti, ensin tasatulokseen päättyneessä ottelussa joulukuussa 2018 ja sitten Furyn voittoon päättyneessä kohtaamisessa viime vuoden helmikuussa. Wilderillä on oikeus kolmanteen kohtaamiseen, mutta hänet voidaan saada luopumaan ottelusta joko huomattavalla rahasummalla tai sitten mahdollisuudella kohdata Fury–Joshua-ottelun voittaja.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut