Päävalmentaja Arbeiter hyvästeli KTP:n kotitasapelillä Ilvestä vastaan – "Hetki oli todella tunteikas"

Kotkassa KTP esitti Ilvestä vastaan jalkapalloliigassa kauden parastaan päävalmentaja Argo Arbeiterin viimeisessä pelissä.

– Ennen peliä puhuttiin jätkien kanssa, että tänään pelataan Argolle. Hyvin taisteltiin, KTP:n maalin viimeistellyt Johannes Laaksonen sanoi.

Arbeiter jätti tehtävänsä muun muassa uupumukseen vedoten yhteisymmärryksessä seurajohdon kanssa.

– Asia myös on niin kuin on kerrottu, KTP:n puheenjohtaja Jukka Mustonen vahvisti.

Marraskuussa 2018 KTP:n peräsimeen tullut virolainen Arbeiter sai kotiyleisöltä vahvat suosionosoitukset ennen peliä.

– Hetki oli todella tunteikas, mutta peliin pystyin kyllä keskittymään hyvin, Arbeiter totesi.

Viiden pelin tappioputken ärsyttämä KTP pysyi hyvin Tampereen Ilveksen kyydissä ja oli avausjaksolla lähempänä maalia kuin vieraansa. Laaksonen iski kaukolaukauksella heti tauon jälkeen.

– Oli kiva päästä käyttämään vahvuuttani pitkästä aikaan, KTP:hen täksi kaudeksi palannut 30-vuotias Laaksonen sanoi.

Ilveksen Eetu Vertainen tasoitti, ja vierasjoukkue kolisutteli maalipuita kaksikin kertaa.

– Saimme pienen tappioputken poikki, eikä peli lopussa mitään kaunista ollut, joten piste otetaan avosylin vastaan, Laaksonen sanoi.

KTP kasvatti eron sarjan tyvessä viimeisenä olevaan AC Ouluun kahteen pisteeseen. Joukkueet kohtaavat seuraavalla kierroksella Oulussa.

Mainos: Keski-Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut