Salmisen tavoite olympialaisissa rajoittuu aluksi vain karsintojen läpäisemiseen. Karsinnat hypätään yleisurheilun avauspäivänä perjantaina.
Imatralta kotoisin oleva kolmiloikkaaja Senni Salminen on päässyt olympiatunnelmiin vasta onnistuneen Sagan-leirin jälkeen saavuttuaan Tokioon.
Keskiviikkona hän teki radalla juoksuharjoituksen, ja vauhti oli lupaavaa.
– Vähän juostiin ja hyvältä näytti, Salminen totesi.
– Tosi hyvä fiilis, kun pääsimme tänne Tokioon. Ihan erilainen kuin Sagassa. Nyt tuntee, että ollaan isoissa kisoissa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.
Terävintä ja kovinta kuntoa olen hakenut eikä paremmalta voi tuntua.
Senni Salminen
Leirillä Sagassa Salmisen ohjelmassa oli harjoituksia, joilla kehoa viriteltiin parhaaseen kilpailutuntumaan.
– Voimaa jonkin verran ja juoksua aika paljon. Hyvä hyppytreenikin tehtiin viime viikon torstaina. Terävintä ja kovinta kuntoa olen hakenut eikä paremmalta voi tuntua, Salminen kertoi.
– Kokonaisuudessaan hyvä pätkä.
Hurjasti viime kaudesta parantanut Salminen sijoittui talvella EM-hallikisoissa seitsemänneksi. Kesäkuussa hän varmisti olympiamatkan tekemällä kisoissa hurjaa jälkeä.
Salminen hyppäsi alkukesästä Suomen ennätykset 14,51 ja 14,63 sekä myötätuulituloksen 14,70.
– Kesäkuu meni aika vauhdilla, kun oli monta kisaa, mutta nyt kaikki on rauhoittunut.
"Se on nyt elämäni tärkein kisa"
Edessä on ensimmäinen aikuisten arvokilpailu. Salminen ja valmentaja Matti Mononen laativat suunnitelman, jossa urheilija keskittyy ensimmäisessä vaiheessa vain karsintaan.
– Se on nyt elämäni tärkein kisa. Finaalia ei ole vielä mietitty, Salminen vahvisti.
– Karsinnassa tarvitaan perushyppy ja sen pitäisi olla siinä.
Myös olympiatavoite rajoittuu aluksi vain perjantain hyppyihin.
– Karsinta ensin ja sitten katsotaan, Salminen sanoi.
Kolmiloikan karsinta alkaa perjantaina kello 13.05 Suomen aikaa.