Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rovanperän kiri palkittiin Belgian MM-rallin kolmannella sijalla, "Oli tärkeää saada onnistuminen myös asvaltilta"

Toyotan Kalle Rovanperä kiri palkintosijoille sunnuntaina päättyneessä Belgian MM-rallissa. Kolmas sija on Rovanperän neljäs MM-sarjassa ja uran ensimmäinen asvalttikisassa.

Suomalaisnuorukainen lähti Spa-Francorchampsin moottoriradan ympäristössä ajetuille päätöspäivän erikoiskokeille neljänneltä sijalta, mutta nousi viiden sekunnin turvin ohi tallikaveri Elfyn Evansin.

– Fiilis on erittäin hyvä. Silloin kun tulos tulee kovan taistelun kautta, tuntuu se aina paremmalta, Rovanperä hehkutti.

– Oli tärkeää saada onnistuminen myös asvaltilta. Luottamus paranee, kun tietää, että oma vauhti riittää kaikilla alustoilla. Toki minulla riittää yhä opittavaa, koska asvalttikisoja WRC-autolla olen ajanut niin vähän.

Kilpailun voittoon ajoi kotiyleisön edessä Hyundain Thierry Neuville, joka peittosi tiimitoverinsa Craig Breenin 24,3 sekunnilla.

– Jo ennen rallia oli tiedossa, että kärkisijat ovat menossa kavereille, jotka täällä ovat ajaneet monta kertaa. Ei siihen oikein kukaan pystynyt vastaamaan. Siihen nähden olen tyytyväinen, että pystyimme olemaan parhaita ensikertalaisista, 43,1 sekuntia voittajalle hävinnyt Rovanperä summasi.

– Maltoin alussa hyväksyä tilanteen ja ottaa nätimmin. Vähitellen pääsin paremmin vauhtiin, mutta niin muutkin ja taistelusta tuli tosi tiukka. Pystyimme kuitenkin tarvittaessa puristamaan vähän lisää, puuppolalainen jatkoi.

Neuville selätti paineet

Neuville nousi voittonsa myötä MM-sarjassa toiseksi tasapisteisiin Evansin kanssa. Viidenneksi Belgiassa ehtinyt Sebastien Ogier johtaa edelleen muhkealla 38 pisteen erolla.

– Meillä oli paljon paineita, ja tiesimme, että meidän on onnistuttava. Ei vain siksi, että kaikki odottivat meiltä voittoa, vaan myös valmistajien ja kuskien mestaruutta ajatellen tarvitsimme isot pisteet. Ne pisteet tuovat meille varmasti lisää taistelutahtoa, Neuville kertoi.

– Tilanne tasoittui vähän. Sebastieniin on toki vielä matkaa. Kautta on kuitenkin vielä jäljellä, ja me yritämme loppuun asti. Uskoa on vielä.

Valmistajien MM-sarjassa Hyundai kiri kaksoisvoittonsa myötä Jari-Matti Latvalan johtaman Toyotan etumatkaa. Japanilaismerkillä on kuitenkin vielä 41 pisteen kaula ennen kauden neljää viimeistä MM-rallia.

Hyundain uudella Rally2-autolla ajanut Jari Huttunen vei voiton WRC2-luokassa. Ykköstila tuli kilpakumppaneiden keskeytysten myötä, sillä Huttunen menetti paljon aikaa kolmen rengasrikon ja teknisten ongelmien vuoksi.

– Ei tämä nyt oikein voitolta maistu, mutta hyvä homma, että saimme auton maaliin. Oli todella vaikea viikonloppu, Huttunen summasi.

JWRC-luokassa Sami Pajari sijoittui toiseksi ja säilytti johtoasemansa luokan MM-sarjassa.