Formula ykkösten MM-sarjan Japanin osakilpailu peruttiin koronaviruspandemian takia jo toisena vuotena peräkkäin, järjestäjät ilmoittivat keskiviikkona. Suzukan moottoriradalla oli tarkoitus mitellä MM-pisteistä 10. lokakuuta.
– Japanin hallitus on päättänyt perua kilpailun pandemian aiheuttamien jatkuvien monimutkaisuuksien takia, F1 muotoili tiedotteessaan.
Koronavirustapausten määrä on kasvanut Japanissa viime päivinä ennätyslukemiin, ja esimerkiksi maan pääkaupunki Tokio on edelleen hätätilassa viruksen takia. Tokio järjesti kesäolympialaiset heinä-elokuussa ja isännöi paralympialaisia tulevien kahden viikon aikana.
Suzukan gp:stä tuli F1-kauden viides peruttu kilpailu Australian, Kiinan, Kanadan ja Singaporen kisojen jatkoksi. F1 kertoi tekevänsä tulevien viikkojen aikana päätöksen siitä, otetaanko kalenteriin vielä uusia kilpailuja.
MM-sarja jatkuu ensi viikolla, kun kauden 12. kisa ajetaan Belgiassa Spa-Francorchampsin radalla.