Emma Rantala kipparoi joukkonsa Cluj-Napocan WCC-kisaan: "Uusi ohjelma saa ensiesityksensä"

Emma Rantala Arkisto / Rauno Ylönen

Rytmisen voimistelun World Challenge Cup -osakilpailut kisataan tulevana viikonloppuna Romanian Cluj-Napocassa.

Suomea kisoissa edustaa Suomen rytmisen voimistelun maajoukkue, jonka riveissä voimistelevat Voimistelu- ja urheiluseura Elise Järvenpäätä edustava joukkueen kapteeni Emma Rantala, Assi Johansson (Elise Gymnastics), Elisa Liinavuori (Elise Gymnastics), Milja Närevaara (Elise Gymnastics), Viliina Sipilä (Elise Gymnastics) sekä Amanda Virkkunen (Hämeenlinnan Voimisteluseura).

Joukkue kertoo uusineensa ohjelmiaan kesän aikana merkittävästi:

– Teknistä vaikeutta on lisätty ja sen myötä nopeus on kasvanut. Pallo-ohjelma on hyvässä kunnossa, ja sillä kisasimmekin jo syyskuun SM-kisoissa. Sen sijaan vanne-keilaohjelmamme on kokonaan uusittu. Uusi vanne-keilaohjelma saa siis ensiesityksensä tulevana viikonloppuna, joukkue kertoo lajiliiton tiedotteessa.

Romaniassa pidettävät WCC-kilpailut ovat rytmisen voimistelun maajoukkueelle viimeinen kisatapahtuma ennen Japanissa 23.–31.10. pidettäviä MM-kilpailuja. World Challenge Cup tuo siis joukkueelle kaivattua kisakokemusta juuri ennen seuraavaa suurta koitosta.

Joukkueiden kaksiottelu käydään Cluj-Napocassa kahdessa osassa.

Perjantaina joukkueet esittävät pallo-ohjelmansa, ja lauantaina vuorossa ovat joukkueiden vanne-keilaohjelmat.

Molempien välineiden joukkuefinaalit ovat vuorossa sunnuntaina.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut