Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kallio toinen Saksassa ja RX2e-sarjassa: "Luokka yllätti positiivisesti"

Tuusulalainen Jesse Kallio on sijoittunut toiseksi kauden viimeisessä rallicrossin RX2e-luokan mestaruusosakilpailussa Saksan Nürburgringillä. Täyssähköautoilla kilpailtavan RX2e-luokan historian ensimmäinen mestaruus meni päätösosakilpailun voittoon ajaneelle Belgian Guillaume De Ridderille, jota Kallio haastoi finaalissa tiukasti.

Ennen kauden viimeistä kilpailuviikonloppua sarjan kakkossijan jo varmistanut Kallio ajoi Saksassa erinomaisesti. Viikonlopun neljässä alkuerässä tuusulalaiskuljettaja kirjautti sijat 2–1–1–2 ja voitti oman semifinaalinsa.

Kauden viimeiseen finaaliin Kallio starttasi pahimman kilpakumppaninsa De Ridderin viereltä paalupaikalta eturivistä. Suomalaiskuljettajan lähtö ei aivan onnistunut, ja lisäksi ensimmäisessä mutkassa Kallio tönittiin surutta kärkipaikalta neljänneksi.

Finaalin aikana Kallio näytti nopeutensa ja nousi lopulta De Ridderin kantaan. Kierrokset loppuivat tällä kertaa voiton suhteen kesken, joten Kallion oli tyytyminen kakkossijaan.

Edes osakilpailuvoitto ei olisi nostanut suomalaiskuljettajaa sarjan mestariksi, sillä jo pelkän finaalipaikan varmistaminen sinetöi mestaruuden belgialaiskuljettajalle.

– Mestaruus ratkesi jo harmittavasti ennen finaalia. Voittoon kuitenkin tähtäsin, mutta ensimmäisessä mutkassa joku ajoi rajusti autoni perään ja putosin neljänneksi. Lähdössä toinenkin sija olisi riittänyt tänään voittoon. Paalupaikka oli liukas lähteä liikkeelle. Ruutu oli rakennettu uuden ja vanhan asfaltin keskelle. Siihen jäi helposti sutimaan, kuten minulle tapahtui.

Täyssähköauto oli hyvä ja hieno auto ajaa.

Jesse Kallio

– Finaalin ensimmäisellä kierroksella De Ridder karkasi todella kauas. Lisäksi autoni vasen takarengas sai törmäyksestä sen verran osumaa, että puskuri kääntyi korin ja renkaan väliin. Rengas tyhjeni pikkuhiljaa. Maalissa se oli jo tullut kokonaan vanteelta ulos. Siksi viimeisellä kierroksella ajoin jo pitkin ratavalleja, mutta sain pidettyä kakkossijani. Harmittaa, sillä tällä kertaa olisin vauhdin puolesta ansainnut voiton, mutta nyt meni näin, Kallio sanoo tiedotteessa.

Kallio kertoo, että tulevan kauden suunnitelmat ovat vielä täysin auki.

– Tämä luokka yllätti positiivisesti. Täyssähköauto oli hyvä ja hieno auto ajaa. Ja hyvä kausi siihen nähden, että vielä keväällä näytti siltä, että en aja mitään sarjaa. Hyviä kisoja ja hyviä taisteluja. Tästä suuri kiitos yhteistyökumppaneilleni, joiden kanssa pohdimme, mitä seuraavaksi, Kallio toteaa.