Sitkeä HPK jatkoi voittoputkea

HPK ja Lukko mittelivät myös torstaina pitkän kaavan ottelun keskiviikon Rauman-kohtaamisen tavoin. HPK oli taas parempi, nyt jatkoajan jälkeen 2–1.

Kerhon kultakypärä Michael Joly teki voittomaalin kapteeni Markus Nenosen ja puolustaja Ryan Johnstonin alustuksesta.

– Ei ollut meiltä parasta peliä, mutta meidän luonne näkyi. Olimme kärsivällisiä, vaikka vastustaja tuli kovaa päälle. Luotimme, että palkinto vielä tulee ja niin tulikin, sanoi Markus Nenonen.

HPK:lla on koossa nyt kymmenen perättäistä voittoa.

– Meidän oman pään pelaaminen on ollut kivijalka. Olemme onnistuneet siinä ok-tasolla. Luonnepuoli on toinen asia. Vaikka tänään emme hallinneet, jaksoimme uskoa ja luottaa, Nenonen arvioi.

Lukon kakkostrio Scott Pooley, Sebastian Repo ja Linus Nyman värkkäsi raumalaisten johto-osuman.

Amerikkalaishyökkääjä Pooley teki kauden seitsemännen maalinsa. Sentteri Repo ja Nyman alustivat osuman.

Lukon maalivahti Artem Zagidulin, 26, siirtyi marraskuun lopussa Raumalle loppukauden mittaisella sopimuksella. Venäläisvahti oli avausmatsissa lähellä nollapeliä, mutta HPK:n pakki Arttu Pelli esti aikeet alle kolme minuuttia ennen loppua ja vei pelin jatkoajalle.

Mainos: Keski-Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut