Markkanen nosti tasoaan edellispelistä – Clevelandille jälleen voitto

NBA-koripalloliigan Cleveland Cavaliersin suomalaispelaaja Lauri Markkanen jäi viikonloppuna vain kolmeen pisteeseen Cavaliersin kohdatessa Sacramenton, mutta tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa pelatussa Miami-kohtaamisessa Markkanen oli taas lähempänä tasoaan. Markkanen nakutti 12 pistettä Cavsin venyttäessä voittoputkensa jo neljään peliin.

Sacramento-pelissä vain yhden pelitilanneheiton kahdeksasta sisään saanut Markkanen heitti Miamia vastaan 13 kertaa ja onnistui viidessä heitossaan. Kolmen pisteen heitot ovat suomalaisheittäjältä yhä hakusessa: kaksi koria seitsemästä yrityksestä.

Clevelandin ykkösmies ottelussa oli toinen iso heittäjä, kun Kevin Love pussitti viisi kolmosta ja teki 23 pistettä, kaikki ottelun toisella puoliajalla. Cavaliers voitti Loven johdolla Miamin 105–94 ja nousi neljänneksi liigan itälohkossa. Voittoja joukkueella on 17 ja tappioita 12, kymmenen viime pelin aikana saldo on kahdeksan voittoa ja vain kaksi tappiota.

– Elämme tässä hetkessä, mutta isommassa kuvassa tavoitteet siintävät kauden lopulla. Olemme olleet erittäin hyviä puolustuksessa, ja hyökkäyspäässä se on pantava merkille, että tässä joukkueessa kuka tahansa voi onnistua milloin tahansa, kauden toistaiseksi korkeimman pistesaldonsa kirjauttanut Love totesi ESPN:n sivuilla .

Cleveland kohtaa seuraavaksi Houstonin torstain vastaisena yönä Suomen aikaa.

"Se tapahtuu sitten kun se tapahtuu"

Kaksi kertaa NBA:n arvostetuimman palkinnon eli MVP-pystin pokannut Golden State Warriorsin tähtitakamies Stephen Curry naulasi "vain" viisi kolmen pisteen koria, kun Warriors peittosi Indiana Pacersin 102–100. Curry jäi näin yhden kolmosen päähän noususta Ray Allenin rinnalle eniten kolmen pisteen koreja heittäneiden listalla NBA:n historiassa. Allen naulasi urallaan 2 973 kolmosta.

Ennätystä sivuava kolmonen ei Curryltä onnistunut ottelun loppusekunneilla. Curry on manaillut, kuinka hänen ennätysjahtinsa välillä sotkee joukkueen peliä, mutta pian se on ohi. Luultavasti jo keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Warriors kohtaa vieraskentällä New York Knicksin.

– Se tapahtuu sitten kun se tapahtuu. Kunnioitan suuresti kaikkia niitä mahtavia heittäjiä, jotka ovat pelanneet tässä liigassa, Curry sanoi.

– Haluan vain nauttia siitä hetkestä. Pitkään siihen on mennyt.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut