Tuukka Rask on harjoitellut Bruinsin kanssa – seura ei ole vielä tarjonnut sopimusta suomalaisvahdille

NHL-jääkiekkoliigan kaikkien aikojen parhaisiin suomalaismaalivahteihin lukeutuva Tuukka Rask, 34, on harjoitellut Boston Bruinsin kanssa, mutta seura ei ole neuvotellut koko NHL-uransa ajan Bostonia edustaneen Raskin kanssa uudesta sopimuksesta. Bruinsin puheenjohtaja Cam Neely kertoi Raskin tilanteesta NHL:n sivustolla .

Rask kävi lonkkaleikkauksessa heinäkuussa, ja paluun peleihin arvioitiin venyvän tammi- tai helmikuulle. Toipumisensa ajan Rask on käynyt kuntoutusta Bruinsin harjoituskeskuksessa, ja joulukuussa hän oli jo "hätävaravahtina" maalivahti Linus Ullmarkin joutuessa sivuun koronasairastumisen myötä.

– Tiedän, että (Bruinsin GM) Don Sweeney ja Tuukan agentti ovat jutelleet. Luullakseni sopimuksesta ei ole vielä puhuttu, Neely kertoi.

Koronatartunnat ovat estäneet Bostonin pelit viime päivinä, ja liiga on koronatilanteen myötä aikaistanut joulutaukoaan. Sen myötä Raskin harjoittelu on kärsinyt.

– Valitettavasti tämä paussi merkitsee sitä, että hän (Rask) ei saa NHL-vetoja torjuttavakseen juuri nyt. Luulen, että hän odotti tuota, pääsemistä hieman treenihommiin näin joulukuun viimeisinä viikkoina ja tammikuun alkuvaiheissa, Neely kuvaili.

Rask on rajoittamaton vapaa agentti. Hän on toistuvasti todennut, että pelaa NHL:ssä vain Bostonissa ja maininnut, että olisi (sopimuksellisesti) "halpa maalivahti" seuralle. Rask on pelannut koko 14 kauden NHL-uransa Bostonissa ja on seuran maalivahtikärki uran voitoissa (306), peleissä aloittavana maalivahtina (540) ja peliminuuteissa (32 208).

Viime kaudella Raskille kertyi 24 ottelua aloittavana vahtina ja hän voitti 15 ottelua torjuntaprosentin ollessa 91,3. Tällä kaudella Bruins on peluuttanut Ullmarkia (7 voittoa, torjuntaprosentti 92,2) ja tulokasvahti Jeremy Swaymania (7 voittoa, torjuntaprosentti 91,7). Boston on viidentenä kahdeksan joukkueen Atlantin divisioonassa.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut