HIFK:n voima jyrisi Vaasassakin

Vaasan Sportin ja Helsingin IFK:n liigaottelussa Vaasan jäähalli kumisi tyhjyyttään. Sportin ensimmäinen ottelu tällä kaudella ilman yleisöä päättyi HIFK:n 4–1-voittoon lukemin, ja peli olisi ollut yleisöön menevä.

– Vähän se on outoa, mutta ei sille mahda mitään. Molemmille joukkueille tilanne on sama, eikä auta muu kuin pelata, viittasi HIFK:n avausmaalin tehnyt Jere Innala tyhjiin katsomoihin.

Sportin ja HIFK:n välisiin otteluihin liittyy historiallinen asia. HIFK on nimittäin ainut joukkue, jota vastaan Sport on pelannut liigassa tasapelin. Tuo historiallinen tapahtuma oli marraskuussa 1975.

Tasaisuudesta ei torstaina ollut tietoakaan, sillä HIFK lateli jo ensimmäisessä erässä kolme maalia. Niistä Innala teki ensimmäisen ja oli mukana toisessa syöttäjänä. Vaikeaakin HIFK:lla oli toisen erän alussa ja kolmannessa erässä. HIFK:n päätöserän neljästä laukauksesta kolme merkittiin Innalalle.

– Peli lähti hyvin rullaamaan, mutta vastustaja paransi koko ajan, oli Innala havainnut.

HIFK on voittanut 19:stä pelaamastaan vierasottelusta 13, joten saldo on melko hyvä.

– Ihan hyvin on raavittu voittoja vieraissa. Ehkä kotona käy niin, että vastustajat tulevat kovaa ja haluavat voittaa juuri IFK:n, otaksui Innala.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut