Kalle Rovanperältä nähtiin huima nousu Monte Carlon MM-rallissa

Toyotan Kalle Rovanperä kiri komeasti yhdeksänneltä tilalta neljänneksi Monte Carlon MM-rallissa lauantaina. Kaksi ensimmäistä ajopäivää suomalaiskuski tuskaili auton ajettavuuden kanssa, mutta lauantaina tilille napsahti jo kaksi pohja-aikaa.

Moni kärkikuskeista sortui ulosajoihin hankalissa olosuhteissa, mutta Rovanperän päivä sujui mallikkaasti.

– Totta kai se helpottaa, kun ajo lähtee kulkemaan. Samalla myös ärsyttää, sillä olisimme voineet olla ihan kärkikamppailussa mukana, jos säädöt olisivat olleet mieleiset heti alussa, Rovanperä summasi.

Rovanperällä on eroa kolmantena olevaan Ford-kuski Craig Breeniin runsaat puoli minuuttia. Sunnuntaina ohjelmassa on vielä neljä erikoiskoetta ja noin 70 kisakilometriä.

– Ajamalla noin isoa eroa on vaikea saada kiinni. Hirveästi ei voi hullutella, koska nyt olemme se autokunta, joka tuo myös tiimille pisteitä. Mitä tahansa voi toki tapahtua tässä rallissa, Rovanperä mietti.

Latvalan tiimillä hyvät asetelmat

Rallin kärkikamppailussa Toyotan Sebastien Ogier otti niskalenkin toisesta multimestarista Sebastien Loebista lumisilla Sisteronin erikoiskokeilla. Kisan päätöspäivään lähdetään Ogierin 21,1 sekunnin johtoasemassa ennen Fordilla ajavaa Loebia.

– Pitää olla tyytyväinen, että johdamme kilpailua. Kalle sai paremmin ajamisesta kiinni ja nousi hienosti. Elfynillä (Evans) taas pieni virhe maksoi ison hinnan, kun aikaa hukkui 20 minuuttia, Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala ruoti.

Rovanperää tallipäällikkö kehottaa malttiin. Sekä Ogier että Loeb ajavat vain muutamia MM-ralleja tänä vuonna, joten neljännen sijan pisteet olisivat tärkeät suomalaiskuskin mestaruustavoitteen osalta.

– Ei huomenna (sunnuntaina) kannata lähteä ottamaan mitään riskejä. Tuollaisia eroja on vaikeaa ajaa kiinni, kun pätkillä ei ole lunta eikä jäätä. Jotain kuuraa siellä on, mutta ei paljon. Järkevintä Kallen kannalta on ajaa ehjä päivä ja saada hyvä alku kaudelle, Latvala summasi.

WCR3-luokassa Sami Pajari johtaa ennen sunnuntain erikoiskokeita. Toisella sijalla oleva Tshekin Jan Cerny on vain 14,7 sekunnin päässä.

Mainos: Keski-Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut